Turvapaikka
Loma on ohi ja esikoisen 5-vuotissynttärit juhlittu. Aikamoiset juhlat lopulta olikin ja sankari nautti vieraista ja lahjoista. Paras yllätys synttärisankarille oli, kun paluumatkalla rannalta, päivää ennen varsinaista juhlapäivää, pysähdyimme Ferrarin kotikaupunkiin Maranelloon. Voi riemua, minkä Ferrari-fani koki! Se taisi olla koko loman kohokohta.
Loma oli ihana ja leppoisa, helppo ja rentouttava. Mutta on myös ihana olla takaisin mökillä! Ensimmäisenä aamuna mökillä kävin heti aamupalan jälkeen kunnon lenkillä vuoristossa. Sitä olin kaivannut. Kävin juoksulenkillä rannallakin, mutta rakastan vuoristolenkkejä ja maisemia siellä. Mieheni tavoin minun täytyy todeta, että Suomessa ollessa kaipaan Italiasta eniten vuoria.
Maisemista täällä, tutuista poluista ja rauhallisesta ympäristöstä kaiken melun ja hulinan yläpuolella (kylät sijaitsevat alhaalla laaksossa) on muodostunut itselleni turvapaikka. Esimerkiksi Ulrika Björkstam kertoo turvapaikan luomisesta kirjassaan Nouse nyt. Vaikeina hetkinä, sairaalasängyssä maatessaan ja kipua kokiessaan, hän kuvitteli itsensä turvapaikkaansa. Se rauhoitti häntä ja antoi toivoa tulevaan ja voimia toipumiseen. Hän kuvitteli itsensä tuttuun ja valoisaan kotiinsa, rakkaiden koiriensa kanssa. Tämä mielikuva auttoi häntä jaksamaan.
Itse luin kirjaa jo Suomessa ennen loman alkua. Kirjassa Björkstam kehottaa meitä kaikkia miettimään itselleen turvapaikan ja jo silloin mietin, että oma turvapaikkani on nämä maisemat. Nyt olen vahvistanut mielikuvaani maisemista, ulkoilusta, auringosta, rauhasta, luonnosta ja luonnon äänistä. Voin siis kuvitella itseni tänne täydellisesti ja luonnon rauhoittava voima ja kauniit maisemat saavat hengitykseni tasaantumaan välittömästi ja kehoni ja mieleni rentoutumaan. Näin voin mielikuvien avulla rauhoittaa itseni vaikeina hetkinä myös myöhemmin.
Mieti siis sinäkin itsellesi jo valmiiksi turvapaikkasi. Se voi olla paikka kotona, se voi olla paikka luonnossa tai mökillä tai ystävän luona. Mieti valmiiksi, mitä näet, miltä sinusta tuntuu, mitä kuulet, mitä tunnet ihollasi, ketä on kanssasi ja niin edelleen. Pahan paikan tullen, kun kaipaat lepoa tai taukoa, sulje silmäsi ja kuvittele itsesi turvapaikkaasi. Mielikuvilla on merkitystä ja tämä on helppo harjoitus mielen voimasta. Tsemppiä viikkoon!