Muistot
Muutamme elokuussa uuteen kotiin. Eräänä päivänä mietin haikein mielin nykyistä kotiamme ja siellä syntyneitä muistoja. Siellä elin kotiäitinä kahden lapsen kanssa ja tunsin kuuluvani paikalliseen mamma-ryhmään. Tutustuin muihin kotona oleviin äiteihin omassa taloyhtiössä, leikkipuistossa sekä lasten aktiviteeteissa. Tästä kodista esikoisellamme on jo vahvoja muistoja. Elihän hän siellä 2-5-vuotiaana. Hän solmi ensimmäiset ystävyyssuhteet, kävi kerhossa, oppi pyöräilemään ja hiihtämään. Kolmeen vuoteen on mahtunut paljon hänen elämässään. Toki myös kuopuksen elämässä on tapahtunut paljon. Hänellä muistikuvat voivat olla hämärämpiä. Muutimme nykyiseen asuntoon hänen ollessa yhden kuukauden ikäinen. Hän muistaa varmasti hoitajansa ja hoitokaverit, isoveljen kerhopaikan ja lähipuistot, ainakin hetken.
Edellisessä kodissamme syntyivät muistot kahdesta raskaudesta, esikoisen syntymästä ja sen jälkeisestä ihmeellisestä vauva-ajasta. Näitäkin muistelen välillä haikeana. Tai totta puhuen raskauksia en 🙂 Ei minulla mitään ongelmia raskausaikana ollut, eikä synnytyksetkään olleet vaikeita, mutta en minä niitä ehdoin tahdoin haluaisi uudelleenkaan kokea. Myös esikoisemme muistaa vanhaa kotiamme ja naapureita sekä lähipuistoja, koska olemme ylläpitäneet muistoja puheissamme ja käymällä paikan päällä, erityisesti puistoissa, jotka eivät ole kaukana nykyisestäkään kodistamme.
Lyhyemmistäkin oleskeluista tietyssä paikassa syntyy aina muistoja. Meillä kaikilla on jonkinlaisia muistoja lapsuusajan kodista, isovanhempien luota, lomilta, hotelleista ja kesäleireiltä. Eikä ne muistot mihinkään häviä, vaikka emme samassa paikassa fyysisesti olekaan. Osa muistoista haalenee enemmän ja osa vähemmän, mutta niiden merkitys ei vähene. Muistelemmehan me tämänkin kesän rantalomaa varmasti myöhemminkin. Tänä kesänä olemme miettineet, millaista oli edellisvuonna ja sitä edellisenä, minä vuonna jäi rantaloma väliin synnytystä odotellessa ja niin edelleen. Nuo muistot säilyvät kyllä.
Samalla tavoin pyrin suhtautumaan muihinkin tavaroihin. Muistojen vuoksi en pyri säilyttämään mitään. Emme ole konmarittaneet kotiamme täysin, mutta pyrimme pitämään tavaramäärän vähäisenä. Tavaramäärän läpikäynti ja vähentäminen on ollut luonnollista esimerkiksi muuttojen yhteydessä. Tänäkin keväänä kävin ahkerasti kaappeja läpi ennen kuin pakkasimme kaiken varastoon tyhjentäessämme asuntomme vuokralaisia varten. Syksyllä tulee uusi kierros, kun muuton yhteydessä ja sen jälkeen mietimme, mitä oikeasti uudessa kodissamme tarvitsemme. Lasten vaatteissa käyn jatkuvaa inventaaria siten, että liian pienet vaatteet poistan käytöstä heti ja vien kierrätykseen.
Onneksi olemme myös mieheni kanssa tässä asiassa samoilla linjoilla, eikä asiasta juurikaan tule kiistaa. Toki joitain asioita hän haluaa säilyttää, mutta toisaalta joitain toisia ehkä minä. Täällä Italiassa asuessamme asia on ollut pinnalla useaan otteeseen. Asumme muiden mökillä, emmekä voi säilytettyjen tavaroiden määrään liiemmin vaikuttaa. Olemme huomioineet erityisesti sen, mikä merkitys on järkevillä säilytysratkaisuilla. Täällä ei niitä riittävästi ole. Toisaalta 1940-luvulla syntyneet omistajat ovat myös sukupolvea, joka kerää kaiken talteen. Tavallisetkin sukat parsitaan ehjiksi ja muovipussit pestään uutta käyttöä varten. Tavaraa on siis paljon, eivätkä säilytysratkaisut ole optimaalisia tälle tavarapaljoudelle. Tähän puolestaan pyrin asennoitumaan siten, että mökki ja keräilevä elämäntapa on heidän, ja jos se tekee heidän onnelliseksi olkoon niin.
Muistot ovat mielessämme. Joskus muistoja on ihana verestää käymällä fyysisesti paikoissa, joissa muistot ovat syntyneet tai juttelemalla niistä muiden mukana olleiden kanssa. Muistoja voi verestää myös valokuvien avulla. Miten ihanaa onkaan joskus syventyä vanhoihin valokuvakansioihin ja muistella sitäkin lomaa tai retkeä tai erityistä arkipäivää tai synttäreitä! Muistot säilyvät kuitenkin mielessämme myös ilman konkreettista tavaraa tai fyysistä paikkaa ja jopa ilman valokuvia.
Kuvat: pexels.com