Aamulenkkeilijä

morning run.jpg

Minusta on tullut aamulenkkeilijä, vaikka aina ennen olen sanonut, että en pysty urheilemaan heti aamusta. Olen kokenut, että paras hetki urheilulle olisi aamupäivä, hieman aamupalan jälkeen. Ehkä se on edelleenkin, mutta se on vaikeasti toteutettavissa säännöllisesi normaalia toimistotyötä tekevälle, vaikka joustavat työajat minulla onkin.

Viime talvena kävelin töihin ja takaisin, jolloin sain kevyttä liikuntaa reilun tunnin verran päivittäin. Ensimmäiset viikot uudessa kodissa kipuilinkin sen kanssa, että mistä löydän aikaa ulkona liikkumiselle. Sitten päätin kokeilla, että lähden lenkille aamulla, ensimmäiset kerrat lyhyelle lenkille klo 6.30, mutta myöhemmin olen aikaistanut lähtöäni ja lähden pian klo 6 jälkeen. Silloin ehdin juosta 40-50 minuutin lenkin tai pysähtyä matkalla ulkoliikuntapaikalle tekemään kyykkyjä ja muita lihaskuntoliikkeitä. Nyt jo kuukauden ajan olen tehnyt aamulenkkejä 1-3 kertaa viikossa. 

Aamulenkkeilyssä tärkeää on se, että lähteminen on helppoa. Vaatteet ja tavarat tulee laittaa jo illalla valmiiksi. Päätös aikaisesta aamulenkistä on tehtävä jo silloin. Aamulla ei sitten tarvikaan kuin kammeta itsensä sängystä ylös, pukea vaatteet päälle ja hiipiä ulos. Meillä tämä toimii siten, että vaatteeni odottavat valmiiksi kodinhoitohuoneessa, jonka ovesta pääsen hiipimään kenenkään heräämättä ulos. Sen jälkeen ei tietenkään ole enää paluuta.

Hyvinvointi Liikunta Mieli