Stressi vaikuttaa kehoon ja palautumiseen

 

fashion-hand-hurry-4956.jpg

Eräänä iltana selailin puhelintani ja avasin pitkästä aikaa aktiivisuusrannekeappini, johon kertyy päivän tiedot energiankulutuksesta, askelista, unesta ja stressitasosta jne. Mielenkiinnosta lähdin selailemaan stressitasojani. Viime talvena, aina toukokuun loppuun saakka, sain lepoa päivässä vain 14 minuutista noin kolmeen tuntiin. Tämä mitataan siis sykkeestä. Sykkeeni kävi siis lepotasolla koko 24 tunnin aikana usein vain puolen tunnin ajan. Tämä tapahtui luonnollisesti yöllä.

 

Kesä- ja heinäkuun olin ilman ranneketta, koska se hajosi, joten tuolta lomailuajalta dataa ei ole. Elokuussa Suomeen palattuani sain takuusta uuden rannekkeen ja se on ollut taas kaiken aikaa ranteessani. Nykyisin lepoaikani on vaihdellut 4-15 tunnin välissä. Yleisimmin se on ollut 6-11 tuntia vuorokaudessa.

 

Mikä ero! Olin järkyttynyt. Tiesin olleeni stressaantunut viime talven aikana, mutta että se olisi näkynyt kehossani näin selvästi.

Osasyynä voi tietenkin olla myös kunto. Viime talvena en tehnyt juurikaan kovaa treeniä. Treenini oli kävelyä, joogaa ja pilatesta, koska en muuhun pystynyt. Lomalla vuoristossa kunto kohosi nopeasti, kun lenkkeilin vuoristossa ja aikaakin oli enemmän. Nykyisinkin olen tehnyt juoksutreeniä hyvin säännöllisesti. En kuitenkaan usko, että kuntoni vaikutus lepotasoon, erityisesti yölliseen lepoon olisi noin suuri.

 

Viime kevään irtiotto on tullut siis enemmän tarpeeseen kuin olen ymmärtänytkään!

Ja vaikka viime aikoina olen stressannut, eri syistä ja eri asioista tosin, ei se ole vaikuttanut lepooni. Ahdistus on ollut erilaista kuin todella kiireinen työ, josta ei ehdi edes palautua, ei näköjään edes yön aikana.

Hyvinvointi Liikunta Mieli Työ