Aika rientää
Reilun kahden viikon päästä lähdemme kotimatkalle. Siis kahden viikon!? Tämän irtiotonhan piti kestää piiiiitkään!!! Mihin aika on oikein mennyt?!?
Todellakin, tuntuu uskomattomalta, että jo reilun kahden viikon päästä suuntaamme kotimatkalle. Olenko tehnyt kaikkea sitä, mitä olin suunnitellut tekeväni? Kyllä ja ei. Joitain yksittäisiä asioita on jäänyt tekemättä, joitain tullaan vielä tekemään, mutta olemme tehneet myös paljon muita juttuja. Arkipäivisin olemme ehkä tehneet vähemmän asioita yhdessä perheenä tai minä lasten kanssa kuin olin ajatellut. He ovat kuitenkin lähes joka aamu halunneet mennä isovanhempien luo ja minä olen saanut opiskella, urheilla, levätä, lukea ja tehdä muita itselle tärkeitä juttuja. Toisaalta viikonloppuisin olemme tehneet yhdessä perheenä kivoja juttuja, sekä vieraiden kanssa teimme extra-juttuja. Mieheni lomailee viimeisen viikon ennen lähtöä, joten viimeistään silloin teemme vielä muutamia lisäjuttuja.
Mihin aika on on oikeasti kulunut? Huhtikuun lopulla saavuimme Italiaan. Asetuimme aloillemme, järjestelimme tavarat ja rauhoituimme arkeen. Toukokuu enimmäkseen oli tavallista arkea. Viikot mieheni teki töitä ja minä luin kirjoja, urheilin ja aloitin opinnot. Lapset olivat yleensä 3-4 päivää viikosta isovanhempien kanssa ja 1-2 päivää minun kanssa. Välttääksemme tätä loppuajan kiirettä miehen ystävien tapaamisessa, olisi treffejä pitänyt järjestää aktiivisemmin jo tuolloin. Toki joitain ystäviä ja sukulaisi, serkkuja ja lasten pikkuserkkuja tuolloinkin treffattiin.
Kesäkuussa olimme ensin kaksi viikkoa rannalla. Sen jälkeen meillä oli Suomi-vieraita kolmen viikon aikana. Kaikki vierailut sijoittuivat viikonlopun ympärille, jotta miehenikin pystyi osallistumaan yhteiseen tekemiseen, ja kestivät 3-4 päivää. Väliin jäi siis pieniä hengähystaukoja siivousta, treenausta ja arkea varten. Viimeisten vieraiden lähdettyä jäljellä oli enää tasan kuukausi Suomeen paluuseen, neljä viikkoa siihen, että lähdemme kotimatkalle. Heinäkuussa on siis ollut yhtenä viikkona vielä vieraita, kolme viikkoa perusarkea ja viikko lomailua ennen kotimatkaa.
Onko irtiotto vastannut odotuksiani? Ehdottomasti kyllä, vaikka näin loppusuoralla tuntuukin, että aika loppuu kesken. Olen saanut tuulettaa päätäni, treenata, huolehtia hyvinvoinnistani, viettää aikaa perheen kanssa, kehittyä ihmisenä ja vain olla. Konkreettisena tuloksena on tietenkin edenneet opinnot ja kasvanut kielitaito sekä minulla että kaksikielisillä lapsilla, tai 5-vuotiaalla kielitaito oli jo vahva, mutta ensi viikolla 3 vuotta täyttävä kuopus on jo nyt alkanut erottelemaan kielet. Isovanhemmille ja isälle hän puhuu kaiken sujuvasti italiaksi ja minulle suomeksi, suurimmalta osin. Toki on sanoja, jotka hän minulle sanoo italiaksi, koska ei välttämättä ole edes kuullut sanaa suomeksi.
Näiden konkreettisten tulosten lisäksi hyvinvointini ja kuntoni on kasvanut, olen selättänyt stressin ja oppinut paljon tietoisuustaidoista ja hyvän keskittymisestä. Ja osittain tulokset näkyvät jo arjessa. Toivon kovasti, että jaksan ja osaan tuoda näitä taitoja mukaan myös tavalliseen, kiireiseen arkeen. Lisäksi uralleni tulee tapahtumaan jotain. Omat tavoitteeni ovat kirkastuneet, CV on viilattu ja yksi videohaastattelu sen perusteella tehty. Jännää! Palaan vanhaan työhöni elokuussa, mutta toivon, että pian pääsen konkreettisesti muuttamaan urani suuntaa.
