Opintoja ja flow-kokemusta
Tänään luin Helsingin Sanomista artikkelin, jossa Jari Hakanen otsikon mukaan saarnaa työn imusta. Jari Hakanen on yksi maailman johtavia työn imun tutkijoita, ja jo aiemmissa opinnoissani olen törmännyt hänen teoksiinsa useaan otteeseen. Artikkelin lukeminen tänään oli hauska sattuma, koska juuri eilen luonnostelin postausta flow-tilasta. Mietin sitä viime viikolla sekä yleisesti että oman tilanteeni kannalta, kun törmäsin siihen myös Frank Martelan teoksessa Valonöörit.
Flow-kokemuksessa ihminen paneutuu koko kapasiteetillaan keskittyneesti tavoitteelliseen toimintaan sulkien kaiken muun tietoisuudestaan. Hesarin artikkelissa työn imusta sanottiin mm. näin: ”Jotta työ tuntuu sujuvan kuin flow-tilassa, sen ei pidä olla liian helppoa. Työn pitää tarjota riittävästi haastetta ja vapautta. Työn imua lisäävät myös mahdollisuus oppia, kasvaa ja kokea onnistumisia. Tärkeää on sekin, että saa työskennellä kannustavan esimiehen ja työporukan kanssa ja saa palautetta.” (HS 13.5.2018. Työn kuuluukin läikkyä arkeen, sanoo asiantuntija – Professori Jari Hakanen saarnaa työn imusta ja kertoo, että yksi kysymys paljastaa tuhoisan työholismin).
Mihály Csíkszentmihályi (s.1934) on unkarilais-amerikkalainen psykologi, joka on luonut flow-termin ja -konseptin. Hän on tutkimuksissaan todennut, että flow-tilassa ihminen on onnellisimmillaan. Hänen mukaansa flow-kokemukseen liittyy kahdeksan osatekijää häiriöttömän ympäristön lisäksi:
- Tehtävällä on selkeät päämäärät.
- Yksilön keskittyminen on täydellistä.
- Oman minän arviointi vähenee.
- Ajantaju katoaa.
- Tehtävän etenemisestä sää välitöntä palautetta.
- Yksilön kyvyt ja tehtävän vaativuus ovat tasapainossa (tehtävä ei ole liian helppo eikä liian vaikea).
- Yksilö tuntee pystyvänsä kontrolloimaan tilannetta.
- Tehtävä on itsessään palkitseva.
Omassa työssäni en ole kokenut flowta. Ehkä suurimpana syynä voisin mainita liian rutiininomaisen ja silppumaisen työn, jossa ei ole riittävästi haastetta eikä mahdollisuuksia juurikaan oppia ja kokea onnistumista. Viime viikolla päätin ilmoittautua avoimen yliopiston työ- ja organisaatiopsykologian aineopintoihin. Luin muutamien kurssien vaatimuksia ja tehtävänantoja. Innostuin niistä valtavasti. Miten mielenkiintoita! Haluan oppia juuri näitä asioita lisää! Opinnoissa uskon pääseväni flow-tilaan.
Opinnot töiden ohessa vievät muutamia vuosia ja huonoja hetkiä ja ahdistusta on varmasti luvassa, kun en arjen kiireessä saa edistettyä opintoja kuten haluaisin. Juuri nyt päällimmäisenä mielessä on kuitenkin innostus. Tänään lapset lähtivät taas isovanhemmille ja pääsen opintojen kanssa tositoimiin. Innostumista haittaa tällä hetkellä vain liian vähäiset yöunet, mutta alkuun pääsen toteuttamalla aiemmin tekemää suunnitelmaani. Ja vaan aloittamalla. Tavoitteenani kesälle on saada 2 kurssia suoritettua ja kolmatta aloitettua. Kahteen kurssiin tarvittavat teokset minulla on mukanani Italiassa ja kolmatta aloitan artikkelien ja aiemmin lukemieni teosten perusteella. Siihen tarvitsen lisäkirjallisuutta, jota hankin syksyllä Suomesta.
Innostusta myös muiden viikkoon!