Rantalomalla ja aina välillä muutenkin ihmettelen ja ihmettelemme yhdessä mieheni kanssa erilaisia pariskuntia ja perheitä. Tietenkin joitain asioita näkee päälle päin, ainakin osittain, mutta suurinta osaa asioista ei oikeasti tiedä. Ei tiedä tarkalleen sitä, mitä kotona tapahtuu, miten paljon rakkautta ja välittämistä pariskunnan välillä on, miten he kohtelevat toisiaan kahden kesken tai miten he kohtelevat lapsiaan, emme voi tietää, koostuuko lapsille tarkoitettu ruokavalio aina yhtä epäterveellisistä aineksista kuin ravintolassa vaikkapa loman aikana. Keskustelemme kuitenkin asiasta ja mielestäni se on oiva tapa miettiä ja peilailla omaa suhdetta.

Aina kuitenkin löytyy joitain ihmetyksen aiheita muiden suhteista ja tavoista elää. Viime aikoina ollaan ihmetelty mm. sitä, miten yksi ikäisemme tuttava täällä on jättäytynyt kotiäidiksi. Eikö hän halua tehdä töitä? Olemme ihmetelleet myös yhden lomailijaperheen isän alkoholin käyttöä ja pienten lasten liikkumista ilman aikuista. Olemme ihmetelleet erään perheen lähes 50-vuotiasta kuuromykkää tytärtä. Mistä kaikesta hän jääkään paitsi! Toisaalta kuinka hyvin hän edes voi ymmärtää sitä. Ihmettelimme vanhempien jaksamista, koska tytär tarvitsee apua monessa asiassa. Ihmettelemme, miten monessa perheessä äiti hoitaa kodin ja lapset, edelleenkin. Ihmettelemme, miten joku yli 70-vuotias jaksaa vielä pyörittää majataloa ja toinen tehdä raskasta fyysistä työtä, mutta miten moni muu saman ikäinen on jo niin huonossa kunnossa, että ei selviydy asumisesta omassa kodissaan.

Yksi pysäyttävimpiä ihmetyksen aiheita rantalomalla oli perhe, joka oli samalta alueelta kuin, missä me majailemme, mistä mieheni on kotoisin. He eivät kuitenkaan vaikuttaneet olevan kiinnostuneita juttelemaan asiasta, mikä ei ole tavallista. Minä ajattelin, että he olivat ehkä hieman ujoja, eivätkä sen vuoksi juurikaan jutelleet uusien ihmisten kanssa. Mieheni tutustui perheen mieheen hieman erään aktiviteetin aikana ja totesi, että hän on oikeastaan tosi mukava. Mieheni piti heidän torjuvaa käytöstään jopa töykeänä. Lopulta kuulimme kuitenkin tämän perheen järkyttävän tarinan, joka todellakin pysäytti. Mies oli menettänyt vaimonsa 15 vuoden yhdessäolon jälkeen. Vaimo kuoli harvinaisen raskauden aikaisen syndrooman vuoksi. Heidän ainokaisensa saatiin pelastettua keisarinleikkauksella, mutta äiti kuoli kaksi päivää myöhemmin. Näkemämme perhe oli siis isä ja tytär sekä isän uusi puoliso, jonka hän oli löytänyt melko pian tragedian jälkeen. 

Kuulemamme tarina laittoi taas asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Mikään ei tietenkään oikeuta töykeää käytöstä. Ymmärrän heidän vaitonaisuutensa erityisesti siksi, että näissä pikkukylissä usein tiedetään toisten asiat parhaiten, eli juoruillaan paljon, ja uskoakseni heidän tarinansa on ollut tragedian aikoihin tapetilla ja varmasti monet osaavat sen jo paremmin kuin he itse. Toisaalta he toivottavasti osaavat keskittyä olennaiseen ja heille tärkeisiin ihmisiin ja asioihin.

Meillä kaikilla on oma tarinamme. Joillakin se on traagisempi kuin toisilla, mutta kukaan täältä ei pois pääse ilman surua ja tuskaakin. Ollaan siis armollisia sekä itsellemme että toisille. Ei tuomita ketään ensinäkemältä.