Treenit vuoristossa
Lomailemme täällä vuoristossa vuosittain, yleensä 4-5 viikkoa kerrallaan. Tällä kertaa yli 3 kuukautta. Mahdollisuudet treenailuun täällä ovat tulleet siis tutuiksi jo aiemmin. Itselleni mieluisin tapa treenata on luonnon keskellä, erityisesti kesällä. Rakastan sitä ja allekirjoitan luonnon rauhoittavan ja stressiä vähentävän vaikutuksen.
Vuoristossa, pre-Alpeilla kuten ainakin paikalliset näitä kutsuvat, koska emme vielä ole varsinaisilla Alpeilla, on lukemattomat mahdollisuudet vaelluksiin. Merkittyjä vaellusreittejä, eri pituisia ja eri tasoisia, on joka puolella. Lähin merkitty vaellusreitti kulkee noin 10 metrin päässä mökkimme pihasta. Tekosyitä lenkille lähtemiseen on siis vaikea keksiä. Tämä polku kulkee kohti vuoren huippua, tai lähes huippua. Itse teen lenkin joko ylös saakka polkuja pitkin. Polku päättyy lähes vuoren huipulle, alueelle johon tulee tiekin, ja jossa on vuoristokirkko ja -ravintola. Kiipeän siis polkuja pitkin kirkolle. Minulla tähän menee noin 40-45 minuuttia. Tuolta hölkkäilen tietä pitkin alas. Tie kiertelee huomattavasti enemmän, joten tuohon hölkkämatkaan menee toiset 40 minuuttia. Useimmiten lyhennän reittiä siten, että palaan takaisin päin tietä pitkin jo ennen kirkkoa lyhentäen lenkkiaikani 40-60 minuttiin.
Viime viikolla, syntymäpäivänäni, tein tuon koko lenkin ensimmäistä kertaa sitten viime kesän. Ja voi, miten paljon siitä sainkin taas voimaa ja hyvää oloa! Itse asiassa voimaa saan jo pelkästään näistä maisemista. En ole kantanut puhelinta mukanani pitkillä lenkeillä, joten minulla ei vielä ole kuvia tuolta ylempää. Postauksen kuvat ovat kävelyretkiltä, joita olen tehnyt lasten kanssa tässä lähistöllä. He rakastavat eväsretkiä. Pakkaamme pientä syötävää heidän reppuihinsa ja kiipeämme polkuja pitkin pienen matkaa, pysähdymme syömään eväitä ja sopivassa kohdin palaamme takaisin.
Täällä siis treenailu on tehty helpoksi. Lähdet sitten juosten, kävellen tai pyörällä (joita meillä ei kyllä ole käytössämme) joudut johonkin suuntaan kiipeämään. Joko lähdet rinnettä ylöspäin ja laskeudut takaisin alaspäin. Tai lähdet rinnettä alaspäin ja kiipeät takaisin ylös.
Mieheni kanssa, jamuutaman kerran myös hänen ystävänsä kanssa olemme tehneet pidempiäkin vaelluksia useita, erityisesti ennen lapsia. Tältä vuorelta pääsee yhdelle kauniille reitille, joka ei vielä ole kovin pitkä. Lähistöllä on monia useita reittejä, joista voi valita itselleen sopivia. Pitkät vaellusreitit meille tarkoittavat päivävaelluksia. Lähdemme aikaisin aamulla liikkeelle välttääksemme pahintaa kuumuutta kiipeämisessä. Kiipeämme aamun ja aamupäivän, syömme lounaan joissain vuoristomajoista ja iltapäivän ja illan aikana palaamme alas.
Vuoristolenkkien lisäksi alakroppaa ei enää tarvi treenata. Viime viikolla, kun vietin synttäreitäni ja tein jo mainitsemani pitkän lenkin, naureskelinkin, että täällä nämä neljääkymppiä lähenevät reidet pysyvat kunnossa ilman kyykkyjäkin. Sen sijaan keskivartaloa ja yläkroppaa vahvistan kotijumpalla. Useimmiten teen jumpan lenkin jälkeen.
Nyt toki aikaa treenailuun on enemmän, kun en tee töitä, mutta myös olosuhteet ovat sellaiset, että treenailtua tulee paljon ja tehokkaasti. Pidemmän oleskelun aikana myös ruokailuun tulee kiinnitettyä huomiota enemmän kuin tavallisen loman aikana. Uskonkin, että tämän kesän jälkeen olen paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin, jos kaikki sujuu hyvin, eikä erityisiä esteitä tule matkaan.