Tänään oli puhetta luokkakaverin kanssa itsetunnosta ja kuinka nykyään varsinkin tytöillä tuntuu olevan niin paljon suuremmat paineet oman itsetuntonsa kanssa kuin mitä itse muistelen 15-vuotiaana olevan. Siksi haluaisin jakaa hieman ajatuksiani tämän tiimoilta sekä ulkonäköön liittyen ja toivon jonkun hyötyvän tästä ja vähän useemman löytävän sen punaisen langan ehkä hieman sekavista lauseista. En tiennyt kuinka lähtisin liikkeelle aiheesta, josta on niin paljon asiaa, joten päädyin vain ajatusten virtaan. Varmasti on keskustelua herättävä aihe ja toivonkin myös teidän osallistuvan tähän.
Koen itse omaavani hyvän itsetunnon – en siksi, että minua olisi kehuttu kauniiksi tai söpöksi vaan koska se on kehittynyt vuosien mittaan. Maailmassa on paljon muitakin kauniita naisia, joten en ota sitä niin suurena kohteliaisuutena, vaikka sen kuuleminen saa hymyn huulille. Minulla oli aika paha akne teinivuosina enkä silloinkaan ajatellut olevani muita rumempi (en tarkoita itserakkautta kun sanon näin). Tajusin vain etten voi asiaan vaikuttaa ellei lääkkeet tehoa ja aika kulu. Hiljaalleen iho sileni, mutta arvet jäi muistoksi. Jos aletaan nyt ihan kokonaan virheitä itsestä etsimään niin niitähän löytyy: koko elämän olleet tummat silmänaluset, pienoiset silmärypyt, ylirasvainen iho, pakaroissa ei-niin-söpöä selluliittia ja raskausarpia (ei, en ole ollut koskaan raskaana) sekä tietty vatsamakkarat tulee aina kulkemaan mukanani. Kaikista näistä ulkonäöllisistä vioista huolimatta rakastan itseäni juuri näin ja uskon myös mieheni rakastavan. Totuus on vain se ettei kukaan voi rakastaa sinua jollet sinä itse rakasta itseäni ensin. Ps. en ole kertomassa tässä kuinka opit rakastamaan itseäsi enemmän, koska jokaisen on löydettävä se itse, mutta muutama vinkki: hyppää mukavuusalueeltasi, kohtaa heikkoutesi ja mieti, millä tavoin voisit kokea itsesi varmemmaksi.
Kukaan ei ole täydellinen, joten miksi vihata itseään kun niitä ”virheitä” sattuu olemaan. Musta on just ihanaa nähdä erilaisia ihmisiä ja huomata kui sujut he ovat itsensä kanssa, vaikka eivät sopisikaan median luomaan muottiin. Media on luonut aivan liian vääristyneen kuvan ihannenaisesta; myönnän itsenikin katselevan hyvä kroppaisia pimuja ihaillen, mutta tiedostan ettei kaikkien kuulu näyttää juuri tuolta ja usein nää naiset toimii motivaationa treeneihin. Uskokaa, mullakin on niitä päiviä, jollon peilistä katsoo Sherikin Fiona yöaikaan ja paras paikka maailmassa olisi sängyssä peiton alla, mutta se on aivan normaalia elämää. Naisilla varsinkin kroppa näyttää erilaiselta kuukasikierron takia, joten pipo päähän ja menoks – täytyy vain koittaa löytää itselleen se hyvä olo myös niinä huonoina päivinä.
Fakta on myös se, että mikä itsesi mielestä näyttää pahalta ei välttämättä ole muiden mielestä – suurin vihollinen on ajatukset päässä. Positiivista ajattelutapaa pystyy harjottamaan, josta lisää täällä. Kun alat ajatella positiivisemmin, alat myös luottaa itseeni enemmän ja siitä se parempi itsetunto lähtee. Koskaan ei voi sulkea itseään negatiivisuudelta, joten on vain elettävä mukana ja koittaa jakaa sitä omaa hyvää – jos se vaikka tarttuisi muihinkin. Mitä minuun tulee, niin en esimerkiksi treenaa vain sen takia, että saisin sen piukan pepun vaan, että huomaan kehitykseni, saan hyvän olon ja ennen kaikkea olen tyytyväinen niihin saavutettihin tavoitteisiin ja haluan nähdä, mihin kaikkeen kroppa pystyy. Ulkonäön ei pitäisi koskaan olla syy huonoon itsetuntoon: useimmiten asian voi muuttaa, joten älkää olko niin kriittisiä eikä tänne maailmaan olla tultu etsimään itsestä huonoja puolia tai olemaan kateellisia jollekin toiselle vaan kokemaan, rakastamaan, kehittymään ja tuntemaan. Näillä ajatuksilla tulevaan viikkoon. Olette kaikkia yhtä ihania ♥ Terkuin mä ilman filtteriä juuri suihkusta tulleena ja ei ehkä ihan niin hehkeenä, mutta silti yhtä pirteenä, koska pitkästä aikaa käväsin salilla. *nytkit yhteen emoji*
