TERKKUI ETELESTÄ
No ei vaiskaan – etelässä ollaan, mutta vain Suomen kartalla. Pirun kylmä vaikka laittas mitä päälle. Teitä ehkä kiinnostaa mitä on tapahtunut ja mitä kuuluu. Ensiksi: olen surkea bloggaaja. Toiseksi: olen vielä surkeempi edes yrittämään saada tänne teille rakkaat tavaraa luettavaksi. Itse asiassa en ole edes ajatellut koko blogia tämän kahden kuukauden aikana. Kuitenkin jotenkin mystisesti päädyin tänne (siis eksyin omaan blogiini – wtf) ja luin marraskuussa kirjoittamani postauksen onnellisuudestani ja hemmetti; se pisti aattelee.
Kuinka voikaan ajatukset ja mielentila muuttua muutaman hassun kuukauden aikana. Elämä heittelee – se taitaa olla mun motto. Ei mulla todellakaan huonosti mene, mutta onko teistä koskaan tuntunut siltä, että ette vain kuulu joukkoon? En tarkoita mitään hylkiötä (heitä yhtään väheksymättä) vaan sellaista, joka tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa, on ystäviä, harrastus ja koulu/työ, mutta silti tuntuu siltä ettei oikein sovi minnekään tiettyyn paikkaan. Noh, mulla on nyt sellane olo.
Oon sairastellut tän koko alkuvuoden ja mulla todettiin välilevyn pullistuma, joka onneksi on aika pienimuotinen ja ei niinkään pahasti vaikuta mun arjen hommiin, mutta koko elämän vaivahan se on. Ärsyttävintä on se, että jää koulussa ulkopuoliseksi kaikesta uudesta poissaolojen takia ja se, että puhut kavereilles vaan siitä kui koskee johonkin – ei kukaan jaksa kuunnella sellasta. Elämä on sitä millaiseksi teet sen, mutta miksi se ei kuitenkaan yrityksistä huolimatta mene niin kuin haluaisi? Tää on se asia, jota oon funtsinu monia kertoja. Mä oon positiivinen persoona, mutta jossain vaiheessa raja vain tulee vastaan. Mun raja on se, että pelkään jääväni yksin. Seurustelen, omistan ihanat ystävät sekä minua tukevan perheen, mahtavat sukulaiset, koulun ja pystyn elättämään itseni. Mikään ei siis ole huonosti, mutta silti tuntuu siltä, että jokin mättää. Tai sitten mun ainoo ongelma on vaan tää turvonnut ja kirkkaan punaisena helottava kurkku.
Semmottii siis. Ei elämää kummempaa. Karusta alusta huolimatta oon todella innoissani tästä vuodesta; valmistun huhtikuun eka päivä, pääsen tekee täyspäivästä työtä, niin ulko- kuin kotimaanreissuakin on tiedossa sekä uudet projektit, jotka pääosin liittyy johonkin käsillä tekemiseen. Valokuvaus on myös alkanut taas inspaamaan enemmän – liekkö johtuu kauniista Suomen talvesta. Näillä mennään kohti viikonloppua ja tiedossa olisi kaverin tuparit. Ollaan myös koitettu Jussin kanssa hieman panostaa enemmän tähän sosiaaliseen elämään sen Netflixin sijaan ja ehkä sekin on osittain antanut lisäpotkua perseelle. Ihanaa viikonloppua ♥
