Tervehdys täältä hämeenlinnasta!

Kovasti olen mietinyt, että miksi joka syksy minulla on edessä aika osastohoidossa.Tuntuu epäreilulta ja vääryydeltä että minä joudun vuosi toisensa jälkeen samaan oravanpyörään unien, harhojen ja äänieni kanssa. Toiset postaavat ihania kuvia syysluonnosta ja siitä kuinka kiva on kun luonto vaihtaa väriä tai miten kivaa on kun saa taas alkaa miettimään uusia vaatteita mitä käyttää kun syksyhän on yleensä kaikkien vaatemerkkien juhlaa…… Uutta takkia ja saapasta ja tietty housuja ja villapaitoja {kaapit notkuu vaatteita}                        IHAN SAMA!!!

Itse en edes pysty miettii menenkö ulos tänään…. hetken mielijohde ja sit ulos se on tilanne tällähetkellä.

En siis pysty yksin hortoilemaan ulkona vaan haluan että on kaveri johon tukea ..vaimo on ollut aina tukeni ja tietty lapsetkin. Jossain vaiheessa taas tulee hetki yksin liikkumiseen mutta tuota en viellä mieti vaan päivä kerrallaan eteenpäin.

Turhaan on miettiä päivää etukäteen ettei tule henkisiä takaiskuja koska niitä tulee muutenkin ihan tarpeeksi.

Luovuus on tärkeää kun täällä nuo aktiviteetit on tosi vähissä….. musiikkia kuunnellen ja ajatuksissa kalastusreissuja ja tietty konsertteja joita haluais nähdä. Päivitän kovasti noita soittoja sosiaaliseen mediaan koska siinä pääsee mukaan tähän hurjaan tekemisen määrään mitä täällä on …eihän täällä kuulukkaan olla mitään ylimääräistä.
Murheellisena katson huoneeni ikkunasta tyhjää sairaalan takapihaa kolme yksittäistä autoa pysäköitynä ja joku sauhuava piippu josta ei mitään tietoa että mikä se on. Mukava olisi vaikka silittää pikku Viljoa, elikkä vuosi sitten ostimme perheeseen kuudennen lapsen… edellliset oli siis tavallaan ilmaisia… [huom huumoria] nyt tämä meidän pieni on kovasti mielessäni koska tuo pyytteetön rakkaus minkä hän antaa on ainutlaatuista.

Tämä yksin olo on ehkä se kaikkein pahin asia hoidossa eli 90% ajasta ollaan yksin tietty potilaita on pitkin osastoa mutta tarkoitin ilman omaa lähimmäistä…. ei aivan hirveästi tule mieleen avautua kanssa potilaille omista asioista.Itsellä tällähetkellä harhat ovat lähes kokonaan pois  joten unettomuus on se keypoint mitä aletaan hoitamaan. Jos unet ei parane niin harhat palaa ja sitä en halua. Myös kovasti itsetuhoiset ajatukset pyörii yön pimeimpinä hetkinä mielessä ja se ei ole hyvä asia ollenkaan.

Tuon asian tiimoilta lääkärillä on parikin ideaa mutta ne ei tähän kuulu.
Ikävä on alati omaa perhettä ja eritoten vaimoa…. hän on se ankkuri joka pitää mua etten häviä aallokkoon.

No kuintenkin on taas se aika vuodesta että olen täällä enkä muuta voi….. mielelläni olisin töissä huippu duunikavereiden kanssa ja tietty te kaikki muutkin lurjukset olette mielessä… enhän muuten tätä edes tekisi ellette te olisi lukemassa tätä…. perhe ja lähimmäiset se on elämän kulmakivi sen varaan elämä rakentuu ugh olen puhunut.

Tulipa taas syvällistä asiaa… pitäkää toisistanne huolta ja muistakaa rakkaus ilman sitä kaikki on astetta tylsempää…. moro