”Mitäs jäit kotiin” – koti-isä tarvitsee enemmän tukea ja vähemmän syyttelyä

Isänpäivä tuntuu vieläkin oudolta. Yhtenä päivänä vuodessa juhlitaan sellaista, mitä olen joka päivä.

Koti-isänä arjen pyörittäminen ei sinäänsä ole vaikeaa, mutta koen koti-isyyden raskaaksi. En siksi, että joudun vaihtamaan vaippoja ja pyörittämään harmaata arkea päivästä toiseen, vaan siksi, että minun pitää perustella päätöstäni jatkuvasti muille aikuisille.

 

Yli kaksivuotisen koti-isyyden kronologia on edennyt kutakuinkin näin: Aluksi kyseltiin, miten lapsi jaksaa, miten minä jaksan tai miten perhe voi. Ajan myötä alkoi kysely siitä, koska aiot palata töihin ja minkälaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on. Nyt on päästy siihen pisteeseen, että muistutetaan pahimmilaan siitä, että kyllä mies on se, jonka pitäisi tuoda leipä pöytään.

Kun lapsi oli vauva sain osakseni jopa ihailua, koska olin tehnyt poikkeuksellisen päätöksen hoitaa lasta kotona. Varsinkin opiskelukaverini ymmärsivät sen, miten suuren päätöksen tein: pitkäksi ajaksi kotiin jääminen on upseerille urallinen itsemurha.

 

Kun lapsi alkaa olla kolmivuotias, etenkin monet läheiset suhtautuvat koko ajan kriittisemmin siihen, että olen ”jämähtänyt” kotiin. Koska olen mies, minun pitäisi kuulemma olla perheen pää, elättäjä ja hyvinvoinnin takaaja.

 

Koska olen ollut kotona näin pitkään enkä tekemässä oikeaa työtä, niin en ilmeisesti täytä edellä mainittuja kriteerejä. Minulle on sanottu, että jäämällä kotiin vaarannan perheeni hyvinvoinnin. Meillä on kuitenkin enemmän mahdollisuuksia olla perhe nyt kuin silloin kun olin se työssäkäyvä vanhempi: Olisin ollut vähintään joka toinen viikko poissa. Nyt lapsella on enemmän kavereita, harrastuksia ja sukulaisia lähellä. Vaimon kanssa voi käydä ulkona muuallakin kuin kahden tunnin ajomatkan päässä.

 

Koti-isyyden helppoudessa ja vaikeudessa oleellisinta ei yllättävää kyllä ole se, minkälainen lapsi on. Läheisillä on suurin valta siihen, onko koti-isäksi ryhtyminen helppoa vai vaikeaa. Ihannemaailmassa koti-isä saisi osakseen vähemmän arvostelua ja ihmettelyä ja enemmän tukea. Jos koti-isällä on vaikeaa, ei hän haluaa kuulla muilta syytöksiä: ”Mitäs jäit kotiin”. Koti-isä haluaa kuulla ihan saman, minkä jokainen äitikin haluaisi: ”Miten voisin auttaa?”

 

Hyvää isänpäivää kaikille isille!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *