Masennuksesta (osa ties mikä)
Viime päivinä olen lukenut paljon erilaisia tekstejä masennukseen liittyen, joten siihen liittyviä postauksia on nyt taas luvassa! Ne ovat olleet blogini suosituimpia, joten tuskinpa tämä pahaa tekee.
Robin Williamsin itsemurha aiheutti surua monissa. Hän oli yksi lapsuuden suosikkinäyttelijöistäni ja hänkin vaikeasti masentunut. Hänen poismenonsa kosketti minua paljon. Internet täyttyi kuvista ja artikkeleistä hänen kuolemaansa liittyen, mutta yksi teksteistä herätti minussa erityisen paljon ajatuksia. Artikkelin voi lukea englanniksi TÄSTÄ.
Robin Williams did not kill himself. His disease, whatever it was, killed him.
Masennus on edelleen hyvin väärinymmärretty sairaus. Korostin sanan ”sairaus”, sillä monen on niin vaikea ymmärtää, että sitä se todellisuudessa on. Siinä missä syöpäkin, sekin tappaa. Tuhansia ja taas tuhansia vuosittain. Se ei aiheuta sinulle samanlaista kuolemaa kuin esimerkiksi syöpä voi aiheuttaa, mutta itsemurha on masennuksen kuolettava oire. Et voi vaan sanoa masentuneelle, että ”Just get over it”. Ethän sanoisi sitä esimerkiksi syöpäpotilaallekaan? Rinnastan masennuksen syöpään siksi, että se olisi helpompi ymmärtää. Tiedän, etteivät ne kaksi ole samanlaisia sairauksia, eikä pointtini olekaan siinä. Pointtini on se, että masennus ja syöpä ovat yhtä vakavia ja aitoja sairauksia. Erilaisia, mutta kumpikin toisinaan tappavia ja kumpikin yhtä vakavastiotettavia.
Itsemurhaa pidetään itsekkäänä ja typeränä tekona, mutta onko se aina sitä? Masentuneen maailmankuva on sumentunut. Vaikka itsemurha on ns. jokaisen oma päätös, täytyy muistaa, että terve ihminen ei sitä päätöstä niin helposti tee. Joka päivä pelkästään yhdysvalloissa kuolee arviolta 108 ihmistä itsemurhaan. Itsemurha on estettävissä, mutta valitettavan usein sitä ei ehditä estämään. Avun saaminen on vaikeaa, jossain se taas on kallista ja usein sitä ei uskalleta hakea.
Onko itsemurha itsekäs teko? Minun mielestäni yksikään terve ja masennuksesta irti elänyt ihminen ei voi tähän vastata yhtään mitään. Jos ei ole kokenut masennuksen kamaluutta itse, ei voi koskaan täysin ymmärtää sitä niinkuin sen sairastaneet. Masennus täytyisi ottaa yhtä vakavasti kuin mikä tahansa muukin sairaus. Ehkä juuri se on se ongelma. Minulla on ollut lääkäri, joka sanoi minulle, että ”Jos jaksat meikata ja pukea vaatteet, et voi olla oikeasti niin masentunut”. Minua ei otettu tosissaan. Jos olisi otettu, olisinko ehkä saanut parempaa apua? Olisinko voinut parantua jo aikoja sitten tästä kammottavasta sairaudesta?
Masennus ei katso aina elämäntilannetta. Voi olla rikas ja menestynyt, perheellinen ja ystävärikas ja siitä huolimatta erittäin masentunut. Voi myös olla koditon, jolla ei ole masennusta. Mielestäni pelkästään se kertoo jo siitä, että masennus todella on sairaus, eikä mielentila. Masennus on muutakin kuin vain päänsisäinen sairaus. Se näkyy ja tuntuu ulos. Se aiheuttaa ongelmia suolistossa (myös suolisto-ongelmat voivat aiheuttaa masennusta) ja muualla kehossa. Masennus aiheuttaa ”selittämättömiä” kipuja päässä, hartioissa, niskassa, selässä, vatsassa ja nivelissä.
Tämä postaus on sekava (kuten moni postauksistani on), mutta toivottavasti herätin jonkinlaisia ajatuksia edes yhdessä teistä! Kommentoikaa ja keskustelkaa kanssani esimerkiksi näistä: Onko itsemurha aina itsekäs teko? Otetaanko masennus tarpeeksi vakavasti?
Ensi kertaan! Aion kirjoitella vähän liikunnan vaikutuksesta omaan masennukseeni, joten palaillaan siis!
♥:llä Sanna-Mari