Huijari

Minua riivaa epävarmuus. On kuulemma kuitenkin varsin yleistä meillä nuorilla, akateemisilla naisilla.

Tuntuu siltä, että joku varmaan kohta huomaa. En tiedä kuka, ehkä ohjaajani. Ehkä joku muu, joka joskus lukee graduni, voi minut paljastaa. Paljastaa sen, että en ole tarpeeksi fiksu ja tarpeeksi akateeminen ollakseni maisteri.

Graduryhmässäni oli minun lisäksi neljä muuta ihmistä, jolla yhdellä oli selkeästi tavoitteena jatkaa vielä tohtoriksikin. Hänen kanssaan ohjaajani kävi hyviä keskusteluja. Itse onnistuin vihdoin  vuoden tapailun jälkeen viimeisellä tapaamiskerralla ymmärtämään mitä hänen gradunsa käsittelee. Asian ymmärtämistä aiemmassa vaiheessa olisi toki voinut helpottaa se, että olisi esim. lukenut hänen ideapaperinsa ja muut työt jotka hän oli ryhmälle palauttanut. Mutta kun vihdoin tajusin hänen aiheen, niin menin vielä sanomaan ääneen, että siis tätäkö tämä käsittelee. Siinä oli ohjaajalle mainio facepalmin paikka mutta onneksi hän jätti sen käyttämättä.

1343212595.jpg

Joka kerta kun olen jotain kouluun liittyvää palauttanut, niin olen jollain tasolla ollut aika varma, että penkin allehan se taas varmaankin meni, ja hylsyä odotellessa. Näistä lukuisista henkilökohtaisista rimanalituksista huolimatta olen selvinnyt tästä yliopistopolusta hämmentävän hyvin: hylsyjä taitaa olla koko opiskeluajalta kokonaiset kaksi ja keskimäärin ihan hyvillä arvosanoilla on kitkuteltu. Mieleen tuleekin, että kuinka urpoja ne kaikki muut ovat?

Oma oppiaineeni on hyvin teoreettinen. Minä taas en ole. Olen päässyt mukaan niihin asioihin, joita oppiaineeni tutkii jo hyvin varhain opiskeluissani. Ei minua ole oikeastaan juurikaan se teoria kiinnostanut, vaan se käytäntö. Miten sovellan tätä käytäntöön, miten hyödynnän oppimaani tulevaisuudessa? Sillä välin kun oppiaineeni henkilökunta ja suurin osa opiskelijoista keskittyy tutkimaan ja miettimään mitä tapahtui 50-200 vuotta sitten, minua kiinnostaa se, mitä tapahtui eilen ja mitä tapahtuu huomenna. Kiinnostusta näihin asioihin on kuitenkin pidetty oppiaineessani vähän alempiarvoisina, ja samalla minulle on tullut tunne, että minuakin pidetään alempiarvoisena. Seminaareissa osa opiskelijoista on keskittynyt lähinnä teoreetikkojen name-droppingiin samalla kun minä olen yrittänyt ymmärtää sitä, että onko todellakin näin että asia, joka on hyvin yksinkertaista tässä tosielämän ulottuvuudessa, voidaan todellakin pukea tieteen todellisuudessa näin monimutkaisiksi lauseiksi.

Muistan, kun kerran fuksivuonna jouduin lukemaan yhtä englanninkielistä tenttikirjaa sekä sanakirjan että sivistyssanakirjan kanssa. Se oli niin nöyryyttävää, etten lopulta pystynyt lukemaan kyseiseen tenttiin lainkaan kirjastossa. Jonka jälkeen en sitten pystynyt lukemaan lainkaan koko tenttiin, ja tämä fuksivuoden kirjatentti tulikin lopulta suoritettua vasta neljä vuotta myöhemmin.

Lähimmässä ystäväpiirissäni on tällä hetkellä neljä kokoaikaista tutkijaa ja mukaan liittyy pian jälleen yksi väikkäriään aloitteleva ystäväni. Tuttavapiirissäni tutkijoita on varmaan noin 10. Mistä näitä ihmisiä tulee, ja ovatko he oikeasti noin fiksuja vai luulevatko hekin salaisesti olevansa huijareita?

Nyt kirjoitan graduani, ja mietin että mitä tapahtuu sitten kun kaikki huomaavat, etten olekaan riittävän hyvä ollakseni maisteri. Ottaako ne jo suoritetut opinnot pois? Ehkä ei sentään.

Puheenaiheet Opiskelu Syvällistä

Täällä taas

abm_1395306919.jpg

Aika paljon on ehtinyt tapahtua tuon viimeisimmän kirjoituksen jälkeen. Noin pari viikkoa tuon kirjoituksen jälkeen aloin ymmärtää, että jatkuva väsymys ja ahdistus ei ole enää mitään yhden viikonlopun lepäämisellä ohi menevää, vaan asialle pitäisi tehdä jotain. Keskustelu täsmälleen samassa tilassa olevan kollegan kanssa sai minut ymmärtämään, että tilanteeni ei tule paranemaan ilman jonkinlaisia radikaalin puoleisia toimia. Niinpä muutaman puhelun ja selvittelyn jälkeen päädyin anomaan töistä kuukauden opintovapaata.

Ensin sain töistä vihreää valoa opintovapaalle. Sitten tuli virallinen päätös, että kuukauden opintovapaa keväälle on myönnetty. Tuntui, että jo pelkästään tieto siitä, että tulen saamaan ihan oikeaa, päiväsaikaan olevaa aikaa viikkoja gradulle tuntui helpottavan. Päätin sysätä koko graduprojektin suoraan siihen aikaan, kun opintovapaa alkaa.

Nyt opintovapaalla on oltu jo tämän viikon alusta, ja voin sanoa että hyvältä tuntuu. Gradu on edistynyt huimaa vauhtia verrattuna aiempaan: yhdessä päivässä on saanut sen verran aikaan mitä aiemmin ehkä viikossa. Toki on myös paineita saada hommia tehtyä, sillä opintovapaa on palkatonta vapaata ja siten aivan kirjaimellisesti aika on rahaa. Jokainen aamu jonka vitkuttelen kotona tai jokainen puolilta päivin lopetettu työpäivä on tämän kallisarvoisen opiskeluajan heittämistä hukkaan. Olenkin todella määrätietoisesti pyrkinyt käyttämään tämän ajan aidosti kokonaan hyödyksi.

Mitä tämän opintovapaan aikana olisi sitten tarkoituksena saada aikaan? No, ideaalitapauksessa tietenkin gradu kokonaan valmiiksi. En pidä sinänsä sitä tavoitetta mahdottomana, mutta tiedostan sen että sen tavoitteen saavuttaminen vaatii oikeasti aivan perkeleesti töitä. Todennäköisempänä pidän lopputulemaa, jossa gradu on joitain täydennyksiä vaille valmis. Ehdottomana minimitavoitteena on, että kaikki osiot on kirjoitettu johonkin kuntoon, eli niitä sitten tarvittaessa täydennetään ja muutetaan, mutta mitään osiota ei enää pitäisi alkaa kirjoittaa aivan alusta asti. Tämä on mielestäni realistinen tavoite, jonka tiedän saavuttavani (helpostikin, mikäli tämä hyvä vire pysyy yllä!). Jotenkin tähän kirjoittamiseen motivoitumista edistää huomattavasti se, että tarjolla on nyt tämä pieni, kuukauden aikaikkuna, joka olisi hyvä käyttää mahdollisimman tehokkaasti hyödyksi, ja toisaalta myös se, että tuntuu aivan huipulta olla kirjastossa ihan aamusta asti, ja tiedostaa se, että mulla on nyt aidosti aikaa tehdä tämä juttu.

Nyt vaan hurjasti tsemppejä ja kannustuksia, että tämä opintovapaa on tuottoisa ja tästä lopputulemana on oikea gradu!

Puheenaiheet Opiskelu Ajattelin tänään