Kukkuu?
Täytyy heti alkuun sanoa, että juurikaan mikään ei minua ihmetytä yhtä paljon tällä hetkellä kuin se, että tällä blogilla on edelleen päivittäin lukijoita, vaikka olen kirjoittanut tänne edellisen kerran yli kaksi kuukautta sitten. Mutta siellä teitä tyyppejä kuitenkin, vaikkakin vain muutamia mutta siltikin. Terve vaan teille kaikille taas!
Pitkän hiljaiselon aikana ei ole tapahtunut mitään traagista tai yllättävää. On tapahtunut elämää ja kaikenlaista muutakin. Sinänsä on huvittavaa se, että käyn Lilyssä edelleen lähes päivittäin lukemassa seuraamani blogit läpi, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa tänne mitään. Semmosta se kai vaan välillä on.
Mitäs nyt kuitenkin on tapahtunut? Edistystä. Joulukuussa minusta tuli vihdoinkin yhteiskuntatieteiden kandidaatti ja samalla semmoinen gradua vaille maisteri. Opinnot ovat siis syksyn aikana edenneet kohtuullisesti. Gradun kanssa sain joulukuussa puuskan ja teinkin sitä aika reippaasti eteenpäin. Homma tyssäsi sitten kaikenmaailman joululomiin, sukulaisreissuihin ja lomareissuihin. Nyt on kuitenkin vihdoinkin saatu varsinaiset ”the gradukirjat” käsiin ja työ voi jatkua. Periaatteessa gradu on teoriaa ja analyysiä vaille valmis. Ja analyysikin on jo alustavasti tehty, mut ei vaan kirjoitettu. Teoriakirjat sain nyt ensimmäistä kertaa käsiini, mutta teoriasta olen jo aiemmin lukenut paljon muiden kirjoittamana, eli en usko että tästä tulee mikään kovin suuri kynnyskysymys. Tosin joku voisi nyt aivan aiheellisesti kysyä että niin mitäs järkee sitä analyysiä oli aloittaa tehdä ennen kuin ne teoriakirjat on luettu, ja tähän kysymykseen vastaisin että hyvä kysymys. Näillä nyt kuitenkin mennään.
Viimeisen kahden viikon ajan olen tuntenut syvää ahdistusta, maailmantuskaa ja toivottomuutta. Olen päättänyt hankkiutua uuteen työpaikkaan seuraavan neljän kuukauden sisään, ja tämä aiheuttaa ahdistusta. Olen lähettänyt tähän mennessä säälittävät viisi työhakemusta, ja jos ei paikasta heti kolmen päivän sisään kuulu mitään niin olenkin valmis sitten masentumaan ja julistamaan itseni luuseriksi joka ei saa töitä mistään. Hyvä puolihan asiassa on kuitenkin esimerkiksi se, että a) hei, mulla on jo valmiiksi työpaikka, akuuttia hätää ei siis ole näköpiirissä b) mulle sopivia työpaikkoja tulee jatkuvasti auki! kyse ei siis ole siitä etteikö yksinkertaisesti vaan löytyisi paikkoja joita hakea. Onneksi olen myös ollut aktiivinen ja pyrkinyt luomaan itselleni sopivia verkostoja jo aikoja sitten. Näistä verkostoista on jo nyt ollut hyötyä ja toivottavasti tulevissa tehtävissä pääsen luomaan vielä lisää hyviä kontakteja.
Mitä nyt sitten on suunnitelmissa?
1) Gradun palautus viimeistään maaliskuun lopussa. Se tarkoittaa että gradu pitäisi saada kahdessa kuukaudessa pakettiin. Onnistuu, jos haluan laittaa sen onnistumaan.
2) Uuden työpaikan metsästys ja uuteen kaupunkiin muutto. Vaikka kaiken maailman jyrkikataiset yms toitottaakin et hei, elämä täällä Suomessa on paskaa eikä meillä kellään ole mitään muuta kuin sitä synkkää paskaa luvassa tulevaisuudessa, niin jaksan kyllä edelleen oikeasti uskoa siihen että kyllä täältä mulle vielä työpaikka löytyy. Ehkä ei ihan samantien mut kun oon sinnikäs ja mietin jatkuvasti miten voisin vielä parantaa mun mahiksia saada toinen työ niin kyllä se lykästää.
Lyhyen tähtäimen suunnitelmissa olis lannistaa aivan jäätävä niska-hartiaseudun kipu jotta se gradun kirjoitus onnistuis vähän paremmin. Vinkkejä anyone?