Kuulumisia

Oikeastaan juuri mikään ei ole edistynyt edellisestä postauksesta (paitsi että kaikki ne mukaluennot on kuunneltu), ainoastaan ahdistuksen määrä on noussut joihinkin uusiin sfääreihin.

Koko syksyn olen tehnyt kaikkeni vältelläkseni tapaamasta vahingoissakaan graduni ohjaajaa. En ole kesän jälkeen koskenutkaan graduun kun on ollut noita muita opintoja. Kun olen ollut yliopistolla käymässä niin olen ahdistuneena pälyillyt ympärilleni etsien sitä tuttua hahmoa. Onni on kuitenkin ollut mukana enkä ole häneen kertaakaan törmännyt. Sitten kävikin vähän yllättävä juttu, nimittäin ohjaajani soitti minulle. Siis soitti. Katsoin puhelimen näytöllä olevaa nimeä enkä uskaltanut vastata. Noin puoli tuntia puhelun jälkeen tajusin että perkele, pakkohan minun on joskus häneen ottaa yhteyttä ja soitin takaisin. Yllätyksekseni puhelu oli itse asiassa ihan mukava ja sujui kohtuullisen kivuttomasti. Sovittiin että tavataan marraskuussa ja jutellaan mun gradusta.

Nyt on jo melkein kuun puoliväli enkä ole vieläkään ottanut uudelleen yhteyttä. Pakko varmaan vaan tempaista tänään, lähettää osa kesän räpellyksistä tuomittaviksi ja pyytää visiittiä. Eihän tämä oikeasti muuten edisty tai onnistu.

Alkuperäinen tavoite oli se, että joulukuun lopussa olisi valmis gradu joka on viilauksia vailla kansitusvalmis. Nyt olen tajunnut, etten pysty ehkä aivan noin kovasti puristamaan, koska se tarkoittaisi että gradu pitäisi saada ööh.. reilussa kuukaudessa pakettiin! Niinpä uusi tavoite on viisi sivua viikossa, kesti sen aikaa minkä kesti. Pääasia on että edistyy, eikö vaan?

Nyt vaan sitten reippaana sen mailin kirjoitteluun että saan ensimmäiset kommentit…