Varoittava esimerkki
Tämä lokakuu on ollut jo tähän asti yksi tiiviimmistä ja kiireisimmistä kuukausista elämässäni ever. Päällä on useampi kurssi johon kuuluu runsaasti luentoja, verkkokursseja ja reippaasti kotona tehtävää hommaa. Viikot ja viikonloput ovat olleet kiireisiä myös työpuolella, joten vapaa-aikaa ei ole hirvittävästi jäänyt ja silmiä on pidetty auki kofeiinitablettien ja energiajuoman avulla. Mutta hei, tähän asti on jo selvitty ja jos tänä viikonloppuna vielä tsemppaan loppuun parit koulujutut niin sitten alkaakin näyttää jo tosissaan valoisalta. Mikäli oikein reippaaksi ryhdyn, niin tän kuun loppuun mennessä loput kurssit pitäisi kaikki olla selätetty ja jäljellä siis enää vain sen gradun loppuun saattaminen. Se jos mikä on ilouutinen!
Toinen asia, mikä on mietityttänyt erityisesti nyt kun yliopisto on taas täyttynyt innokkaista opiskelijoista, on näiden omien opintojen venyminen tähän pisteeseen. Tajusin yksi päivä yliopiston ruokalassa ollessani, että osa tämän vuoden fukseista on ollut ala-asteella silloin kun minä aloitin opintoni. Miettikää, siis ALA-ASTEELLA! Samalla mietin myös sitä, kun itse olin fuksi. Joissain illanistujaisissa oli mukana myös vanhempia opiskelijoita, ja muistan miettineeni kaikista yli neljännen vuoden opiskelijoista mielessäni ”luuserii, mikset ole jo valmistunut ja oman alan töissä?”, ja nyt itse olen jo kahdeksannen vuoden opiskelija. Jeps. Juttelin yksi päivä erään toisen tai kolmannen vuoden opiskelijan kanssa, ja hän kysyi monettako vuotta opiskelen. Sanoin että kahdeksatta. Hän meni aivan hiljaiseksi ja totesi lopulta vain että ”kahdeksatta… se on jo aika paljon”. Että kiitos hänellekin vain kannustuksesta. Onneksi voin aina lohduttautua sillä, että oma tuutorinikaan (joka on myös yksi tärkeimmistä ystävistäni) ei myöskään ole vielä valmistunut.
Mutta, kaikesta tästä tuli siis mieleeni, että voisin alkaa pitää fukseille tai toisen vuoden opiskelijoille semmoisia valistushenkisiä luentoja, joissa kertoisin siitä kuinka tällainen opintojen viivästyminen voi sattua kenen vaan kohdalle. En minäkään ole missään vaiheessa ajatellut että hei, alanpas oikein hitaaksi opiskelijaksi, vaan jossain vaiheessa näin vain pääsi käymään. Tilaisuus voisi olla samantyyppinen, kuin mitä ala-asteella meille pidettiin esimerkiksi huumeiden ja alkoholin vaaroista. Koska minun kohdalla syypää viivästymiseen on ollut järjestötyöt, niin shokeeravana kuvamateriaalina voisi olla skannauksia erilaisista kokousten pöytäkirjoista, kuvia minusta pitämässä puheita miksi minut pitäisi mihinkin järjestöön valita ja lopuksi dramaattinen kuva cv:stäni, jossa luottamustehtävälista on useamman sivun mittainen. Voisin kertoa raskaalla mielellä siitä, kuinka kaikki alkoi viattomasti ainejärjestöhommista, sen jälkeen alkoi ylioppilaskuntajutut ja lopulta homma meni aivan kansallisten liittojen tasolle. Silloin onneksi tajusin missä tilanteessa olen ja päädyin jättämään kerralla kaikki järjestöt pois. Olin kuitenkin jo niin syvällä järjestöhommissa, että en pystynyt lopettamaan, ja pian huomasin, että olinkin jo taas ainakin kolmessa luottamustehtävässä. Tuon jälkeen olen kuitenkin pystynyt hallitsemaan luottamustehtäviäni ja tällä hetkellä voin nauttia luottamustehtävistä, kuitenkin vain rajatussa määrin. Tämän jälkeen yleisölle jaettaisiin järjestötyöstä varoittavaa materiaalia, ja joukkio poistuisi vakavina ja kalpeina päivittämään hopsejaan. Helppoa kuin heinänteko, ja jälleen on muutama opiskelija laitettu ruotuun.
Kuulostaa hitiltä, eikö?