Nyt mun maanis-depressiivinen mieli on taas (enimmäkseen) plussalla! Viikonloppu oli enimmäkseen tosi jees ja eilen heräsin ilman minkäänlaista kipua moraalielimessä. Koko viikko oikeestaan oli aika hieno. Maanantaina ylitin itteni uskaltamalla mennä sairaalaan kaverin seuraks, yleensä välttelen sairaaloita viimeseen asti koska ne ahdistaa, nimim. viimeks aloin itkeen ja juoksin ulos äkkiä…… Mut me selvittiin siitäki reissusta ja tottakai palkittiin ittemme herkuilla. Tiistaina lähin käymään kotikotona, menin Tampereen kautta ja siellä näin ihania entisiä työkavereita. Ehdittiin jutella vaan kolme tuntia ennen mun junan vaihtoa, mikä oli surkeen lyhyt aika siihen nähden, et toisen niistä olin nähny viimeks yli kaks kuukautta sitten ja toisen näkemisestä on jo varmaan tuplasti se aika!

Majotuin perjantaihin pikkusiskon ja sen poikaystävän luona ja leikittiin paljon parturi-kampaamoo. Mun pikkuinen sisko valmistuu kohta ja lupasin pääni sen näyttötyöhön, tiistaina ja keskiviikkona tehtiin parit kampaukset ja torstaina oli sit itse näyttö. Siellä mä istuin ja kerroin tyhmiä juttuja suunnilleen neljän tunnin ajan, kun mua meikattiin ja hiuksia rakenneltiin. Ja oi, mun sisko teki musta prinsessan! Tästä lähtien suosittelen TarjaTuulikin parturi-kampaamoleikkejä vähintään kaikille. Sen opettajakin tykkäs työstä tosi paljon ja laitto meiät kiertään kolmessa muussakin luokassa esittelemässä ”kokonaisuutta”, kun oli hiukset ja meikit ja mekko ja kaikki. Oon aika tosi ylpee mun pikkusiskoista. Toinen on jo ehtiny käydä lukion ja valmistua merkonomiks ja on nyt vakkaritöissä, toinen on huikee hiustaikuri ja valmistuu kans kohta. Hahaa, täällä sit ylpee isosisko fiilistelee pikkusiskojen saavutuksia ja miettii, millon sitä ite sais ees sen ensimmäisen ammatin…..:D

Perjantaina lähin takas solukotia kohden. Näin Kerttua ja käytiin ystävänpäiväkahvilla ja syötiin niiiin hyvät leivokset! Oon maailman surkein pitään yhteyttä, mut onneks Kerttu osaa tän paremmin. En ees perjantaina heti muistanu, et on joku ystävänpäivä, hupsista. Oioi, oli niin kivaa nähdä ja jutella ja oon aika innoissani oottamassa kaikkia hienoja juttuja!! Myöhemmin näin sitte Miaa ja kaljan puolellehan tääkin perjantai kallistu. Meillä oli taas ihan kiva ilta, ei niin huikee kun mitä yleensä. Johtu ehkä demoneista ja niiden olemassa olon aiheuttamista harhoista. Mut loppu ihan kivasti aamulla kasilta…

Lauantaina oli hieno herätys. Olin ihan kuollut, mut lopulta selvisin semiräjähtäneenä Kertun ja Mikon kans messuileen. Oivoivoi kun oli niin paljon kaikkee hienoo ja kivaa ja tuitui! Elämä alko lopullisesti voittaa ja tupakka maistua vasta yhen kaljan jälkeen. Katoin ehkä muutaman minuutin ihan oikeesti olympialaisia kalja kädes. Minä. Hämmennyn edelleen ajatuksesta. Tosin tein siinä sivussa Kertulle eräänlaista ihmissuhdekarttaa, koska jotkut jutut on vaikee selittää ilman. Käytiin viel pitsallakin ja oli niin hyvää pitsaa ja se viimestään palautti mut takas elämään. 

Taas on todistettu, ettei maailma oo mustavalkonen. Darrakin tuntuu alkuun maailman kamalimmalta, kun on niin huono ja jyrätty olo ettei uskalla ees nousta (ei sillä et aina ees pystyis nouseen) ja lähinnä suree vaan sitä, et asuu niin alhaalla olevissa kerroksissa ettei kannata parvekkeeltakaan hypätä, kun jäis vaan kituun. Sit kun sieltä lähtee hitaasti ja tuskallisesti selviään, niin elämä alkaakin olla taas ihan ok. Ja siinä vaihees kun on saanu kaljan ja pitsan, elämä on jo yhtä juhlaa. Kun kaikesta darran kamaluudesta selviää, tuntee taas olevansa erittäin vahvasti elossa ja tekee mieli halata koko maailmaa ihan loputtomiin, ylistää hienoa pitsaa ja kaunista kaljaa ja laulaa, miten maailma on kaunis.Toisien sanoen, ajoittainen mä-en-pysty-enää-elämään- darra saa arvostaan elämää ihan uudella tavalla.

Viikon ainoo miinus tulee eilisestä sitte. Kun pääsin kotio, menin tottakai naapuriin karkottaan yhen demonin et päästiin Mian kans vähän päivittään viikonlopun tapahtumia. Sit kuulin jutun, joka ei oo yhtään ilosta kakkaa. Pisti vähän vihaks, vaikka siihen asti oli ollu erittäin jees koko viikko, eikä viikonlopultakaan minkäänlaista morgania näkyvissä. Sit iski kaikki niskaan ja pahasti. ÄRÄRÄRÄRÄRÄRRÄRÄR. Mut koska viikko oli muuten niin hieno, en jaksa tosta stressata. Haettiin taas hirveet lohtumätöt Alepasta, alettiin kattoon Grimmiä ja sit mä nukahdin aikalailla heti. Meinas alkaa migreenikin, mut sitten otin vähän buranaa ja kiedoin viltillä puoli päätä piiloon niin, ettei vasen silmä nää mitään valoa ettei satu, mut se puolittainen pimennys vissiin sai puolet aivoista sammuun ja sit nukahdin. Heräsin ilosesti reilut pari tuntia sitten, tajusin olevani edelleen naapurissa, kokosin omaisuuteni ja lainasin kahvimaidot ja kipitin omaan kämppään. Parasta darrapäivinä on se, et kaveri asuu samassa rapussa ihan viereisen oven takana. Voi darrailla yhes, nukahtaa sinne ja aamullakaan ei tarvi ottaa montaa askelta livahtaakseen kotiin.

//www.youtube.com/embed/DThOW5Zxmv8

Tätä mä kuuntelen aina kun pitää yrittää selvittää ittensä takas elämään ja kaikki tuntuu vähän surkeelta, mut ei mitenkään peruuttamattomasti kämmätyltä. Tää lohduttaa, etenki jos vähän näkis auringonvaloa viel samalla. Voi niin rauhallista.