Y-HYY

Nyt on taas sellanen fiilis et ehkä poistankin tän blogin. Oon oppinu kirjottaan ensimmäistä kertaa varmaan kymmeneen vuoteen kirjottaan ihan oikeeta, paperista päiväkirjaa. Se alko vahingossa, ensin piti vaan piirrellä tapahtumia sillon kun tapahtuu jotain, mistä tulee joku idea vähän räpeltää paperille jotain. Laitoin niihin päivämäärät ja sit jotain sanoja tai lauseita avaan mun sisäistä Dalia, joka paperille pyrki itestään jotain ilmotteleen (oon henkisesti ihan Dalin veronen, piirrustusten epämääräsyys ei tietenkään johdu puutteellisista taidoista……). Sit se menikin siihen, et aloin avautua. Siinä mä oon hyvä, ellen paras. Ja sit tajusinki, et täähän on hei päiväkirja! Sillä erotuksella, et nyt siellä on paljon piirrustuksia. 

Fiilis: paska. Ei sellanen ilonen kakka-hymiö, mikä whatsappissa viihdyttää. Nyt virallisesti päätän, etten enää ikinä täysin luota yhteenkään mieheen, koska ei ne vaan ansaitse sitä. Kuulostaa melko katkeroituneelta, mut eipä se haittaa, saan vähän katkeroitua nyt, ihan omalla luvalla. Nyt alko jo hetkittäin tuntuu, et jonkun kans viihdyn ihan mukavasti. Se oli aika pelottavaa myöntää ees itelleen, koska se jotenki tuntu niin käsittämättömältä ajatukselta. Eniten ehkä siks, et oon ite niin vahvasti tehny selväks joka suuntaan et nyt sitte ollaan vaan kavereit ja vähän hengaillaan joskus vahingossa, mut ei tosiaan mitään sen enempää tunnejuttuja tai mitään muuta. Nyt oli vaan pakko myöntää, et mulla oli sen kans mukavaa ja tykkäsin sen seurasta (ja ihan vähän voin myöntää ulkonäönkin olleen plussaa)…… Ja puihinhan se sit meni. Varmaan loppu kiinnostus tai joku, mut eeipä se mitään. Tai kyllä se mitään ja sehän täs nakertaakin. 

Ehkä mun vaan kuuluu olla yksin ja pysyä mahdollisimman kaukana jokasesta, joka on vähänkään mies. Koska ne jutut ei vaan haluu toimii mun kahdalla.