Uusi alku kuvaa tätä nyt ihan täysin. Edelliseen blogiin kirjoittelin jo vaikka ja kuinka kauan, sinne olisin halunnut ehkä edelleen jatkaa kirjoittamista. Nyt vaan elämässä on jo pelkästään viimeisen kolmen kuukauden aikana tapahtunut niin paljon isoja muutoksia, että ajatus edes melko anonyymina kirjoittamisesta alkoi houkutella.
Vanhan blogin tietää niin moni, että se alkoi tuntua raskaalta. Vaikka oli kivaa pitää kaverit/tutut/sukulaiset/random tyypit ajan tasalla kuulumisista ja turhista höpöstelyistä, se ehkä vähän kääntyi itseään vastaan. Pienen pieni itsesensuuri iski ja mietin, mitä voin kirjoittaa, ettei kenellekään tule paha mieli tai ettei synny tyhmiä väärinkäsityksiä. Tämänkin blogin nimi ja oma nimimerkkini ovat olleen vanhoissa blogeissa jossain määrin mukana, mutta otetaan se riski. Ja tuskin muutenkaan osaan kovin kauaa kirjoitella täysin kasvottomana tai muuten tunnistamattomana, mutta kokeillaan alkuun ainakin näin. Bloggerista tykkäsin tosi paljon, mutta olisi kai pitänyt tehdä uusi käyttäjä, että olisin voinut aloittaa siellä puhtaalta pöydältä. Pari kaveria kertoi kirjoittavansa blogia täällä Lilyssä, ja päätin sitten kokeilla itsekin taas.
Olen jo useamman kerran luonnostellut tänne jotain, mutta ihan tyhjästä aloittaminen vaan tuntuu tosi hankalalta. Aina olen poistanut luonnokset ja jättänyt koko homman. Nyt joululomaa viettäessä aikaa tuntuu olevan sopivasti. Näin alkuun ehkä vaan vähän pohjustan tätä hommaa ja myöhemmin mietin, kuinka paljon ja avoimesti aion asioita kertoa vai kerronko ollenkaan.
Taustaa voin ainakin valottaa juuri näiden muutamien kuukausien ajalta jonkin verran. Välillä en itsekään usko, kuinka paljon asioita on lyhyessä ajassa tapahtunut! Elokuun lopulla lopetin työt vanhassa työpaikassa, jossa ehdin olla 2,5 vuotta. Se on mulle henkilökohtaisesti työhistoriani pisin työsuhde, ikää mulla tosiaan on tässä kohtaa 23 vuotta. Työkavereita jäi mieletön ikävä, mutta oli pakko lähteä, koska sain vihdoinkin opiskelupaikan! Muutin täysin vieraaseen kaupunkiin, soluun vieraiden ihmisten kämppikseksi ja aloitin koulun neljän välivuoden jälkeen. Tampere oli ehtinyt muodostua neljässä vuodessa kodiksi ja työyhteisö ”mun paikaksi”, mutta sitten olinkin yhtäkkiä ihan irrallaan ja yksin täysin uudessa tilanteessa. Avoliitto vaihtui kaukosuhteeksi ja vanhasta työstä vaihdoin firman sisällä uuteen työpaikkaan uuteen kaupunkiin. Eikä siinäkään ollut vielä tarpeeksi. Lopetin myös uudessa paikassa, koska koulu vei kamalasti aikaa ja jouduin reissaamaan pääkaupunkiseudulta Tampereelle poikaystävän takia (joka oli vielä intissä kaiken muun kivan lisäksi…). Reilu kuukausi sitten erottiin poikaystävän kanssa 4,5 vuoden seurustelun jälkeen, mikä ehkä nyt tuntuu isoimmalta ja mua eniten määrittelevältä jutulta.
Älyttömästi asioita on siis tapahtunut ja ne ovat olleet todella isoja. Ero on näistä tällä hetkellä se asia, jota edelleen käsittelen eniten, mutta jonka suhteen oon silti tosi hukassa. En oo täysin hajalla, oikeestaan oon osannut suhtautua siihen pelottavan järkevästi sen the eropäivän murtumisen jälkeen. Ihmissuhdejutut on muutenkin olleet ihan kummallisia nyt. Mulla on ennestään muutamia tosi hyviä ystäviä, jotka oon tuntenut jo useita vuosia, pari jo ala-asteelta lähtien. Vastoin kaikkia mun odotuksia, oon tässä syksyn aikana löytänyt myös koulusta ihan mahtavia tyyppejä, joista varmasti pidän kiinni aina. En uskonut, että sellaisia löytäis enää tässä vaiheessa elämää, ainakaan näin äkkiä.
Tässä nyt oli vähän hajanainen selitys kaikkea, mutta tästä tää taas taitaa alkaa. Pääsen purkamaan omia ajatuksia, kertomaan kuulumisia ja toivottavasti ymmärrän paremmin myös itseäni, kun saan kirjoittaa sirpaleiset ajatukset ylös.
