Sosiaalisempi minä

IMG_20140105_224658.jpg

Oon tänään ollu aamusta asti jotenkin tosi hyvällä tuulella. Sain vähän kotia siivottua, mutta en ottanut siitä suuria paineita. Tein sen verran, ku jaksoin/huvitti ja keskityin iloitsemaan elämästä. Kattelin telkkarista urheilua ja tallennettuja sarjoja. Sovin treffit kaverin kanssa iltapäiväks ja pääsinki valmiiseen pöytään nauttimaan tuoreista pullista ja pienen kummityttöni seurasta. Tuli hyvä mieli 🙂

Ilta on mennyt kotosalla jääkiekkoa katsellen. Vaikka suosikkijoukkueeni hävisi, ei sekään lannistanut fiilistä. Televisiosta tulee Komisaario Palmu -elokuvia, Pepsi Maxia ja kaverin tekemiä pullia on vielä jäljellä. Huomenna uusi päivä ja uudet kujeet.

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe

Mitä ajatella

Tein tänään havainnon, että miehen tavarat ovat alkaneet kadota asunnosta. Aamulla huomasin, että vaatehuoneen hyllyt olivat tyhjät. Äsken töistä palatessa eteisen naulakko oli tyhjentynyt miehen vaatteista. Ilmeisesti jonkinlainen muutto on meneillään. Koitin udella, missä oikein mennään, mihin toinen muuttaa. Vastaukseksi sain, että hänen isänsä luona on sen verran tilaa, että ehkä muuttaa sinne. Ehkä.

Toisaalta on hienoa, jos yhdessä asuminen päättyy tähän, näin nopeasti eron jälkeen. Molemmat pääsemme itsenäistymään ja jatkamaan eteenpäin. Toisaalta pieni ääni pään sisällä toivoo, etten jäisi yksin. Keneltä saan apua tarvittaessa? Kuka silittelee pois pahan mielen? Miltä tuntuu saada ahdistuskohtauksia ypöyksin? Kenen kanssa jaan kaikki hassut työtapahtumat?

Suhteet Oma elämä