Viilenee

IMG_20130924_203356.jpg

Tänään töissä oli ensimmäistä kertaa kylmä. Kylmyys ei rajoittunut pihalla vietettyyn aikaan, vaan jatkui myös sisätiloissa. Olin jostain ihmeen syystä lähtenyt töihin ilman hanskoja ja pipoa, vaikka juuri tänä aamuna postiluukusta kolahti tämä keltainen jääkiekkopipo <3 (Kuva lavastettu meidän eteisessä.)

Onneksi koleus unohtui, kun kävimme Herra K:n kanssa Coyotessa herkuttelemassa. Oma pasta-annokseni sai tämän pienen ihmisen hyvin onnelliseksi. 

Muutama huomio Ideaparkin ostosparatiisien sisäilmasta:

  • Clas Ohlsson – Tunkkainen sisäilma, ilmanvaihtoa ei ollenkaan? Hapettomuuden tunne jo puolessa välissä liikettä. 
  • Budjet Sport – Tukahduttava kuumuus. Kassajonossa meinasi henki lähteä, kuvainnollisesti. 
  • New Yorker – Ilmastointi voisi olla huonompi. Esimerkiksi sellainen, ettei aina tulisi ostettua niin paljon kaikkea…
Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään

Hirveä maailma

Etsin tänään töissä googlen kautta erilaisia kuvia erästä projektia varten. Hakusanoina käytin paljon lapsi-aiheisia sanoja, jotta hakutulokset olisivat mahdollisimman hyvin aiheeseen sopivia. Kun kirjoitin kuvahakukenttään sanan lapsi, antoi hakukone muutamia vaihtoehtoja hakusanan jatkoksi. ”Lapsi ei syö”, ”lapsi puree”, ”lapsi etupenkillä” ”lapsi alasti”… Hetkinen… Alasti! 

Kuvotuksen tunne nousi heti. Teki mieli iskeä hakukone kiinni ja mennä kauas koneesta. Näin mielessäni kaiken maailman kauhuskenaarioita lapsikaappauksista ja namusedistä. Katsoin ympärilläni kieppuvia pieniä olentoja, joilla on vielä elämä iloineen ja suruineen edessä. Tunsin suurta ahdistusta ja liikutusta siitä, millaisessa maailmassa nämä pienokaiset elävätkään.

Viime vuonna läheisessä koulussa levisi juttu, jonka mukaan lähistöllä oli nähty valkoinen pakettiauto ja mies houkuttelemassa lapsia kyytiin. Vaikka tarina ei ollut tällä kertaa paikkaansapitävä, sai se aikaan suunnatonta levottomuutta lapsiryhmässä. Osa pelkäsi kulkea yksin kouluun. Osa alkoi nähdä valkoisia pakettiautoja kaikkialla. Yleinen hysteria levisi kulovalkean tavoin ja pian vanhemmat soittelivat huolissaan ja ilmoittivat, että lapsi itkee yöt ja pelkää sitä hetkeä, kun aamu koittaa ja on lähdettävä kouluun. 

Omassa lapsuudessani muistan, että kouluni lähellä liikkui ns. vaarallinen pakettiauto. En jostain syystä muista, miten tähän tietoon silloin suhteuduin, mutta paljon puhuttiin siitä, ettei kenenkään vieraan mukaan saa lähteä. Liikaa ei tätä asiaa voi korostaa.

 

Puheenaiheet Uutiset ja yhteiskunta