Pieni muutos identtisiin päiviin

Viime päivinä kaikki on tuntunut toistavan itseään. Herään aamulla niin, että juuri ehdin töihin. Kitkuttelen työpäivän loppuun joten kuten. Kotona syön ja katson telkkaria. Käyn tietokoneella, aina samoilla vakiosivustoilla. Käyn nukkumaan herätäkseni jälleen uuteen aamuun. Pääpiirteittäin näin. 

Tänään kuitenkin saatiin vieras kotiimme. Kävin hakemassa Tampereella projektihommissa olevan isäni meille kyläilemään. Oli mukava vaihtaa kuulumisia ja katsella jääkiekkoa telkkarista. Illan päätteeksi iskä tarjosi vielä Hesessä ruuat, joten tyhjin vatsoin ei todellakaan tarvitse käydä nukkumaan. 

Koska iskä ei halua blogikuvissa esiintyä, näette kuvan minusta.

20130913_114642.jpg

 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe

Kesäkuvahaaste

Parhaista parhain Torey (Minä ja mun pää) haastoi minut kesäkuvien pariin. Ideana on postata 7 kesäkuvaa ja kuvailla jokaista vain yhdellä sanalla. Lopuksi tulisi haastaa 7 muuta blogia mukaan. 

028.JPG

Loma.

172.JPG

Perhe.

135.JPG

Synttärit.

167b.jpg

Reissaus.

C360_2013-06-18-13-57-48-395.jpg

Rohkeus.

010 (3).JPG

Ruoka.

C360_2013-06-16-13-39-44-827.jpg

Lepo.

 

Haastan mukaan: MariWLZ, Nannannaa, .Tiia, Evis, Vattu, Anna-Reetta ja herra_pekoni 🙂

 

Suhteet Oma elämä Höpsöä