Rentoutumista töiden jälkeen ja Instagram

IMG_20130904_171238.jpg

Työpäivä tuntui näin sairasloman jälkeen sen verran tuskaiselta, että oli pakko pyörähtää iki-ihanan perheravintolan kautta kotiin mennessä. Ruuasta nautiskellessa oli kiva katsella, mitä H&m:n paketti piti sisällään. Uusia alusvaatteita ja sporttitoppi, jotka olivat kokojensa puolesta oikein passeleita. 

Huomiselle sainkin hälytyksen aamuhommiin, kun tutustumme uuden nuorisotilan kalusteisiin. Toivottavasti kaikki on säilynyt kuljetuksessa ehjänä. 

Mikäli jotakuta sattuu kiinnostamaan, niin uuden puhelimen myötä myös jermia on liittynyt Instagramin käyttäjäksi! Kuvia löytyy siis täältä nimimerkillä hyrrra. Omia tunnuksiaan saa myös mainostaa!

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Hyvä olo

Puhelinonnea

167240-333x500.jpg

Ostin tänään uuden puhelimen Verkkokauppa.comista. Kyllästyin lopullisesti entiseen Nokian Asha 306:seen. Lähinnä edellisessä puhelimessa tökki kosketusnäyttö, jota sai rusikoida ja painella iät ajat ennen kuin mitään tapahtui. Lisäksi puhelimen tila oli hyvin rajallinen omaa käyttöäni ajatellen. Bonuksena uudessa puhelimessa on tietysti Android-käyttöjärjestelmä ja sen mukanaan tuomat mahdollisuudet (sports tracker <3). Harjoittelen nyt uuden ihastukseni kanssa toimimista ja saa nähdä millaiseksi ostokseksi se lopulta paljastuukaan. Toistaiseksi olen ollut tyytyväinen. 

(kuva)

Suhteet Oma elämä Hyvä olo