Kenties ahkeruus palkitaan
Tentti, kirjallinen kuulustelu, koe, valintakoe, testi, yo-koe, pistokoe – rakas mörkö on peitetty monilla eri sanakäänteillä. Se, millä nimellä sitä kutsumme riippuu siitä, missä vaiheessa olemme urakehitystämme. Alakoulusta yläkouluun jännitämme kokeita, pelkäämme pistokokeita, lukiossa alamme stressata ylioppilaskirjoituksia ja ennen niitä kohtamme ensimmäiset tenttimme. Sen jälkeen annamme kaikkemme soveltuvuus- ja valintakokeissa, jonka jälkeen, menestyksestämme ja valinnoistamme riippuen sukellamme tenttien värikkääseen maailmaan.
Miten kukin pärjää onkin sitten oma listansa se. Itselläni kesti TODELLA kauan löytää oma tapa opiskella. Lukeminen ja lyhytaikainen ulkoa opettelu sujui ja pärjäsinkin näillä avuilla kiitettävästi oppivelvollisuuteni ja lukion loppuun asti. Tunnistaako joku itsensä ”viimeisen illan lukijaksi”, jolle sanottiin peruskoulun päättyessä, että ”lukiossa et enää pärjää tuolla menolla!”. Minä olin malliesimerkki tästä. Ja jos pärjäämiseksi lasketaan se, että viimeisenä iltana opettelee ulkoa päättömästi sydän pamppaillen täysin uusia asioita, kirjoittaa tuhat sivua hyödyttömiä muistiinpanoja, yrittää kirjoittaa kokeessa mahdollisimman nopeasti etteivät asiat unohdu ja selviytyy vielä kiitettävästi ulos niin kyllä, pärjäsin loistavasti! Klassinen viimeisen illan lukija siis.
Silloin en vielä ymmärtänyt millainen oppija olin ja mihin minun olisi kannattanut keskittää energiani. Yo-kirjoituksiin opiskelu osoittautuikin huomattavasti vaikeammaksi prosessiksi. Vaikka olisin halunnut valmistautua ajoissa, en yksinkertaisesti osannut. Pitikö minun ottaa kirja käteen ja lukea sitä? Miten asioita opetellaan niin, että muistaisin ne huomisen jälkeenkin vielä? Tuntui todella tylsältä ja aikaa vievältä.
Tähän jahkaamiseen ja hakemiseen sisältyi (ei missään nimessä tuhlautunut aikaa) hukkaan heitettyjä valmennuskursseja, synkkiä pääsykoehetkiä, satoja ellei tuhansia lukutunteja, miljoona arkkia tarpeetonta muistiinpanopaperia ja mitähän vielä. Rutkasti unettomia öitä ja pohdintoja siitä olenko pilannut aivoni liiallisella Netflixin katselemisella ja valvomisella. Lopulta sain iskostettua päähäni sen, että turhahan sitä on yrittää, koska en kuitenkaan ikinä opi mitään. Ainakaan niin, että saisin taas hyviä arvosanoja ja menestyisin opinnoissani. Onnistuin tavoitteessani, menetin viimeisetkin koulumenestyksen rippeet ja uskon itseeni.
Yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa törmäsin jossain vaiheessa siihen tosiasiaan, että luennoilla kuuntelemissa ei minun oppimiseni kannalta ollut juurikaan merkitystä. Kuuntelin aina todella, todella tarkasti, mutta asiat menivät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos eikä minulla ollut niistä harmaintakaan muistikuvaa avatessani kirjat illalla ja kerratessani päivän teemoja. Pistarit olivat pahin painajaiseni. Katsoin päivä toisensa jälkeen youtube-videoita ja luin kymmenen listan blogiartikkeleita siitä miten menestyä kokeissa. Ongelmani oli se, että saatoin lukea paljon, mutta kokeessa en osannut tai muistanut yhtikäs mitään. Myöhemmin ymmärsin, mistä kaikki nämä vuodet kenkä puristi.
Opiskelu ilman ajattelua on hyödytöntä.
-Kungfutse (kiinalainen opettaja, poliitikko ja filosofi)-
Tässä se oli. Ongelmani oli löytynyt: opiskelin, mutta en opetellu. En painanut asioita mieleen vaan prosessoimatta kävin läpi asioita, panostamatta millään tavalla asioiden aktiiviseen muistamiseen. Kirjoitin muistiinpanoja palaamatta niihin koskaan ja luulin sen vastaavan opetellun prosessoimista mielessäni. Opiskelu tuntui pakko pullalta enkä osannut nauttia siitä. Äiti oli jälleen kerran oikeassa. Opiskelin tekniikalla ”hauki on kala, hauki on kala…”
Ehkä olen vain katkera niille jotka oppivat opiskelun salat aiemmin. Mutta voi olla, että koulujärjestelmä ei opeta koululaisia opiskelemaan, vaikka tämä olisi kaiken perusta. Joillekkin se taitaa olla synnynlahja, mutta monille omien opiskelutapojen löytäminen vie aikaa, vaatii kekseliäisyyttä ja runsaasti kärsivällisyyttä. Motivaatiota kannattaa hakea itsensä kehittämisestä ja uusien asioiden omaksumisesta, eikä niinkään tuijottaa numeroita, vaikka ne oppimisesta usein vahvasti kertovatkin. Opiskelutekniikat ja ahkeruus erottavat hyvät opiskelijat huonoista, eivät lahjat tai äly.
Myöhemmin kerron, minkä tavan olen itse kokenut parhaaksi tentteihin valmistautuessa. Vaikka se ei henkilökohtaisesti itseesi soveltuisi, toivottavasti odotettavissa on joitain vinkkejä matkalla oman tyylin löytämiseen.
