HYVÄ, paha, Hoitaja

 

Millainen on hyvä hoitaja?

Olen pohtinut tätä kysymystä usein yrittäessäni rakentaa itselleni jonkunmoista ammatti-identiteettiä. Jotkut ovat rohkeita, toiset myötätuntoisia. Jotkut nopeita ja tarkkoja kun taas toisten vahvuudet ovat rauhallisemmissa tehtävissä. Joillekin syntyy erityinen yhteys nuoriin ja lapsiin, jollekin toiselle vammaisiin. Parhaimpia ja ahkerimpia on siunattu monilla hyvillä ominaisuuksilla. Potilaita on moneen junaan, onneksi myös hoitajia. Hoidon tarpeessa oleva ihminen on usein kiitollinen avusta, mitä hänelle annetaan, joten uskon pääasiallisesti hoitajien olevan, ainakin ihmisten sydämen sopukoissa, arvostettu ammattikunta. Ei ainakaan vihattu. Ehkä? Tekeväthän he(me?) tärkeää työtä. Vai?

action-adult-affection-339620.jpg

Onko häpeä olla hoitaja?

Media yhdistää usein hoitajia sanoihin ”uupumus”, ”lakko”, ”ylityökielto”, ”hoitovirhe” tai ”alhainen palkkataso”. Vuoden sairaanhoitoa opiskelleena ja aktiivisesti töitä tehneenä, olen ollut aistivinani myös henkilökunnan keskuudessa yleistä alavireisyyttä, tyytymättömyyttä ja pessimismiä. Hoitajien arvostus ei ole huipussaan, mutta mielestäni (HUOM vain minun mielestäni!) saattaa meillä ammattikuntana olla petrattavaa. Ainakin asenteissa. Teemme upeaa työtä! Meidä tulisi olla ylpeitä siitä!

Ihailen suuresti niitä, jotka saapuvat pirteänä aamurapsalle 15 minuuttia etuajassa pyöräiltyään ensin tuulessa ja tuiskussa kymmenen kilometriä. Peukut heille!

Ei käy kiistäminen, että työ on VALTAVAN kuormittavaa, ja muuhunkin elämään olisi kivaa säästää energiaa. Riippuu ja roikkuu tietysti vähän siitä, missä on töissä, mutta monet työskentelevät sairaiden ja kuolevien kanssa päivittäin. Pakkohan sen on vaikuttaa mielialaan ja jaksamiseen, vaikka onnenpiikkejä työpäivien lomassa esiintyykin. Ajoittainen kuormittavuus voi olla hyvästäkin, puhutaan ns. myönteisestä stressistä. Tyypillistä sille on innostuneisuus, läsnäolo ja huippu keskittymiskyky. Upeaa jos kuulostaa tutulta!

Useimmilla kuormittuvuus on edennyt kuitenkin askeleen pidemmälle, jolloin oireet ovat ”hiukka” erilaiset.   

Mistä kuormittavuus johtuu?

  1. Pää joutuu koville: hoitohenkilökunta joutuu taltioimaan valtavan määrän informaatiota pääkoppaansa, olemaan jatkuvasti tarkkana ja välillä tekemään nopeita päätelmiä tietojensa pohjalta. 
  2. Sosiaalisuus ja ihmisten kohtaaminen: hoitaja on hoitaja on potilas kuka tahansa. Jokainen asiakas on kohdattavana yksilönä riippumatta siitä onko edellisessä huoneessa huudettu ja haukuttu. Tai onko oma elämä kuinka retuperällä tahansa. Ei kun hoi hoi hoivaamaan!
  3. Identiteetti: hoitajista tuntuu ettei heitä arvosteta, eivätkä he arvosta omaa ammattiaan. (Ei kaikilla!) Tällainen ajattelu ehdottomasti kuluttaa.
  4. Aika: useasti työt tehdään tuli hännän alla ja jossain pitäisi jo olla vaikka edellinen homma on vasta alkanut. Ja sitten jonkun virtsapussi räjähtää.
  5. Henkilökemiat: niin kuin jokaisella työtantereella.
  6. Välineet: kivaa on jos kaikki toimii!

Miten työn kuormittavuus näkyy?

  • Vuoronvaihdot -> kun tuntuu ettei jaksa
  • Työperäset poissaolot -> kun ei enää todellakaan jaksa
  • Tyytymättömyys ja negatiivisuus: heijastuu siihen millaiseen sävyyn mm. työkavereista puhutaan. Ja jostain muustakin.
  • Muutosvastarinta: Stressaantuneena ja kuormittuneena mikä tahansa itseensä vaikuttava muutos voi vaikuttaa isommalta, kun se todellisuudessa on. 
  • Suhtautuminen opiskelijoihin: Tuntuu, että joillakin on vain pakko käyttää tilaisuus hyödykseen, kun kerrankin tietää jostain asiasta enemmän kuin joku muu. 

Asiaa tuumailtuani päädyin tähän: hyvästä hoitajasta huokuu hyvää ja positiivista energiaa. Hän on asiantunteva ja tarkka, suhtautuen realistisesti omiin kykyihinsä. Hän herättää luottamusta ja toimii tiimin jäsenenä myönteisessä hengessä.

Seuraavassa tekstissä käsittelen joitakin piirteitä siitä, miten voisimme säteillä töissä positiivista energiaa ympäristön alavireisyydestä huolimatta!

Tsemppiä kaikille hoitsuille ja hoidettaville arjen kiireen keskelle!

 

Hyvinvointi Mieli Työ

Itkisitkö onnesta?

Itkemme onnesta, itkemme surusta, masennuksesta, ahdistuksesta, joskus turhautumisesta, ajoittain tuskasta. Eläimet eivät vuodata kyyneleitä (tunnepohjaisia), mutta me ihmiset vuodatamme senkin edestä. Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan naiset itkevät keskiverroin 3.5 kertaa kuussa, miehet 1.9 kertaa. Monet varmasti vähemmän, jotkut ehkä enemmän.

Miksi itkemme? Syyt vaihtelevat laidasta laitaan. Helpoimmassa tapauksessa pelkkä sipulin kosketus saa silmämme vuotamaan, karvaimmat kyyneleet itkemme sydänsuruissamme tai menettäessämme rakkaan läheisemme. Kyyneliin voivat liittyä tuskan huudot, hervoton nauru tai hillitön päänsärky.

Oli miten oli, itkeminen on meille terveellistä. Kukapa meistä ei olisi kokenut sitä valtaisaa helpotuksen tunnetta mikä itkun jälkeen valtaa kehomme. Ah sitä rentoutta, väsymystä ja uskoa tulevaan (ainakin usein). Kyyneleet tappavat bakteereja, suojelevat silmiämme ja parantavat näkyvyyttämme, niin fyysisesti kuin psykkisestikin. Itkumme voi herättää muiden ihmisten huomion ja sitä kautta voimme saada tukea ja myötätuntoa.

Eräänä hyvin pimeänä, stressaavana ja väsyneenä aamuna olin matkalla kouluun junalla. Olin lähtenyt kotoa aamuviideltä ja matkustanut kolme tuntia. Jostain syystä myöhästyin ovien aukeamisesta ja seuraava pysähdys olisi tunnin päässä koulustani, koulun alkuun 10 minuuttia. Olin odottanut päivää paljon, ja kun huomasin junan lähtevän liikkeelle, minä vielä kyydissä, purskahdin hillittömään itkuun, jonka seurauksena kaksi matkustajaa lohduttivat minua, kaiuttimista kaikui konduktöörin kutsu ja 45 minuutin kuluttua olin köröttelemässä silmät punaisina takaisin koululle ruttaantuneella ja kostuneella ilmaislipullani. Kyllä kannatti! Ja hävetti.

Pettymystä? Stressiä? Väsymystä kenties? Tiedä häntä.

black-and-white-blur-boy-679438 (1).jpg

Syksy on kaamoksen kulta-aikaa, jolloin suomen kansa masentuu ja kyyneleemme voisi tyydyttää maapallon kuivempienkin kolkkien asukkaiden janontunteen. Nyt olisi tärkeämpää kuin koskaan löytää syitä itkeä ilosta, itkeä onnesta, itkeä onnistumisesta, naurusta. On pimeää kun herää, on vielä pimeämpää (jos se on mahdollista) kun pääsemme töistä kotiin. Alakuloahan se tuottaa, mutta onneksemme olemme helposti huijattavissa. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, positiivisten ajatusten hautominen virkistää mielialaamme, olemme lähes suoraan sitä mitä ajattelemme. Ansaitsemme olla onnellisia, myös talviaikana. Ympäröi itsesi positiivisilla ihmisillä ja päätä itse olla sellainen. Säännöllinen ruokailu, liikunta (hormonitoiminta!!) ja yöunista huolehtiminen, muodostavat hyvän pohjan syksyisen alakulon torjuntaan.

alone-beautiful-black-and-white-1471694.jpg

Toivon todella, että itkemme tänä syksynä ennemmin onnesta kuin surusta.

Itkisitkö onnesta? Kyllä kiitos.

 

Hyvinvointi Mieli