Moikka moi!

Viimeinen harjoittelu Englannissa suoritettu vanhusten osastolla kahden viikon ajan, jossa tein 8 työvuoroa. Täällä osastolla on viisi ryhmähuonetta, jossa on kuusi potilasvuodetta ja neljä yksilöhuonetta eli yhteensä 34 paikkaa. Tämä rakennus missä osasto sijaitsee, niin tämän piti olla väliaikaisrakennus, jonka piti toimia muutaman kuukauden, mutta suuren kysynnän vuoksi tämä rakennus on toiminnassa vieläkin. Hoitajamäärästä hieman eli arkisin vuorossa on vastuuhoitaja, neljä sairaanhoitajaa, neljä hoitajaa, jotka vastaavat perushoidosta ja yksi hoitaja, joka vastaa lähihoitajaa Suomessa. Lääkärit ovat paikalla klo 9-17 arkisin ja osastolla on yleensä 3-4 lääkäriä.

Ensimmäisenä on mainittava osastonhoitaja. Ensimmäisenä aamuna hän otti meidät vastaan ja tuli heti tervetullut olo. Hän rientää aina auttamaan osaston töissä pyytämättä. Aina hän tuli kyselemään harjoittelupäivän aikana mitä kuuluu ja tuli jutustelemaan muutenkin kaikesta. Muutenkin osaston henkilökunta oli tosi mahtava.

Minulla ei varsinaisesti ollut tiettyä ohjaajaa osastolla, mutta pääosin olin kolmen intialaistaustaisen hoitajan kanssa ja heidän kanssaan tuli keskustelua myös millaista sairaanhoitajan työ on Intiassa. Hygieniataso on huomattava Intiaa verraten Englantiin ja heillä on vähemmän välineistöä käytössä. Englannissa on yleisesti ottaen paljon Intiasta lähtöisin olevia hoitajia sekä lääkäreitä. Hoitajia käydään rekrytoimassa Intiasta. Hakuprosessi on haastava ja hakijoita on todella paljon, hakijat haastatellaan ja heillä on matematiikan koe, joiden perusteella valitaan parhaimmat. Hoitajat opettelevat englannin kielen työn ohessa ja alku on haastavaa, mutta paremman palkkauksen ja työolojen vuoksi he ovat olleet valmiita muuttamaan englantiin.

Asentohoitoon täällä panostettiin enemmän kuin muilla osastoilla. Eli jos potilas istuu nojatuolissa heidän asentoaan vaihdellaan kahden tunnin välein ja jos potilas on vuoteessa asentoaan vaihdetaan neljän tunnin välein. Potilaita siirrettiin lakanojen avulla, joten täällä joudutaan tekemään enemmän töitä asennon vaihtamiseen ja aina yritetään vain nopeasti tehdä siirto, koska liukulakanoita ei juuri ole käytössä.

Osastolla kohtasi muistisairaita ja moni muistisairaista potilaista oli hämillään mitä tapahtuu ja missä ollaan. Ohjaajani ottivat hyvin huomioon heidät ja kertoivat selkeästi mitä ollaan tekemässä ja ottivat kädestä kiinni potilasta, että potilas tuntisi olonsa turvallisemmaksi edes hetken. Lisäksi osastolla on käytössä taulut, jotka ovat potilasvuoteiden päädyn takana seinällä, jossa keskellä lukee ”What matters to me ?”. Siihen voidaan kirjoittaa hieman asioita, mitkä ovat potilaalle tärkeitä. Esimerkiksi juoko hän yleensä kahvia tai teetä, mitä potilas on tehnyt työkseen tai onko hänellä lapsia. Ihan mitä potilas/läheinen haluaa siihen kirjoitettavan, että on helpompi hoitajien löytää puheenaihe potilaan kanssa.

Yleisesti osastolla potilaan asiat hoidetaan kokonaisvaltaisesti. Ensin hoidetaan se, että potilaan terveydentila on vakaa ja sen jälkeen lähdetään miettimään kotiutusasioita. Käydään läpi sosiaalityöntekijän kanssa, miten potilas pärjää kotona ja osastolla järjestetään mahdolliset tarvittavat palvelut kotiin tai hankitaan hänelle paikka vanhainkodista. Fysioterapeutti kartoittaa potilaan fyysisen kunnon. Sairaalan apteekista haetaan tarvittavat lääkkeet potilaalle sekä farmaseutti kertoo mitä lääkkeitä potilas saa ja käy läpi lääkkeen oton potilaan kanssa. Useimmiten potilaat siirtyvät osastolle kolme ennen kotiutusta, osasto on siis kotiutusosasto.

Potilaiden kuntoisuudesta sairaalassa tuli keskusteltua luokkakaverini kanssa, joka myös oli harjoittelussa samalla osastolla. Mielestämme moni potilaista olisi kotisairaalan turvin tai tehostetussa palveluasumistalossa pärjännyt hyvinkin. Kummalliselta tuntui myös se, että siinä missä meillä taksi vie potilaat kotiin, niin täällä ambulanssi kuljettaa kaikki potilaat kotiin.

Osaston aamu alkaa raportilla, jonka jälkeen sijataan vuoteet ja tehdään aamupesut. Sairaanhoitajat alkavat jakamaan lääkkeitä lääkekärryistä ja lääkkeet jaetaan juuri ennen potilaalle antamista. Lääkkeen jakaminen yleensä kestää ja itselle oli haastavaa lukea lääkelistoja. Lääkäreillä ei ollut yhtenäistä kirjaamistapaa, jonka takia hoitajatkin joutuivat välillä useampaan kertaan varmistamaan, että he ovat lukeneet oikein lääkemääräyksen. Aamupala on 8:30-9:00 ja yhdeksän jälkeen alkaa lääkärin kierto. Seuraava lääkkeen jako on klo 12:00 ja 12:30 on lounas. Täällä päivällinen, jota kutsutaan teatimeksi on 17:00. Teetä, kahvia ja keksiä jaetaan lisäksi ruokailujen välissä. Tämän jälkeen jaetaan klo 18:00 lääkkeet. Sitten hoitajat alkavat valmistelemaan raporttia yöhoitajille.

Hygieniahoitaja vierailee osastoilla viikoittain tekemällä yllätysvierailuja ja kartoittaa osaston tilannetta, hän kartoittaa miten hygieniasta huolehtiminen hoituu. Lisäksi hän kyseli hoitajilta kysymyksiä hygieniaan liittyen esimerkiksi, miten hoidetaan potilasta, jolla on norovirus ja miten huolehditaan hygieniasta silloin tai mitä tehdään, jos tapahtuu pistotapaturma eli jos hoitaja pistää itseään neulalla.

Pääsimme yhtenä päivänä mukaan sairaanhoitajapäiville, jossa oli tosi koskettava tarina yhden naisen tiestä sairaanhoitajaksi. Hän on kotoisin Lähi-idästä, jossa vallitsee vahvasti epätasa-arvo ja naiset jäävät yleensä kotiin hoitamaan lapsia ja kotia. Eikä hän ollut päässyt kouluun. Hän kuitenkin päätti, että hän haluaa sairaanhoitajaksi auttamaan muita. Niin hän kertoi asiasta miehelleen ja hän lähti Englantiin ja sai töitä hoiva-avustajana, mutta silti palo oli kova päästä sairaanhoitajaksi ja haki yliopistoon ja pääsi sisään ja nyt on valmis sairaanhoitaja. Joka päivä hän kertoi tuntevansa suurta ylpeyttä pukea hoitajan puku päälle ja haluaa tehdä aina parhaansa. Tällä tarinalla hän halusi kertoa, että unelmat ovat toteutettavissa, kun tarpeeksi uskoo itseensä.

Eilen tein viimeisen harjoitteluvuoroni ja olo oli haikea. Yksi etappi on taas saavutettu ja mahtava fiilis on ylipäätään jatkaa tästä monta kokemusta rikkaampana eteenpäin. On saanut olla pienen hetken lukuisten potilaiden matkassa mukana ja hienoa on ollut saada suoraan palautetta potilailta hoidosta. Olen myös päässyt tutustumaan hoitohenkilökuntaan, joiden kanssa olemme vertailleet Englannin ja Suomen kulttuuria ja sairaanhoitoa.

Vielä vietän muutamia päiviä kampuksella ja saan hieman hengähtää harjoittelujen jälkeen :D. Ensi viikolla lähdemme reissaamaan Skotlantiin ja sieltä lennetään Irlantiin ja lopuksi Liverpooliin. Kirjoittelen seuraavaan postaukseen reissuistani 🙂

Rakkaudella,

Anna

Heips!

Yli puolessa välissä vaihtoa jo mennään ja paluu Suomeen tuntuu todellisemmalta, kun paluulento on nyt ostettu 🙂  Viime viikot ovat olleet kiireisiä, koska aika on kulunut opinnäytetyön parissa ja harjoittelupäivistä palautumisessa.

Vaihto on henkisesti tähän asti ollut yllättävän rankkaa, koska on joutunut hoitamaan Suomen asioita. Vapaapäivinä olemme työstäneet luokkakaverini kanssa opinnäytetyötä täällä eteenpäin ja ylipäätään hoitanut perus arkea täällä. Ei ennen vaihtoa osannut ajatella miten paljon voimavaroja se vie, koska harjoittelupäivät ovat pidempiä, käytännöt ovat erilaisia ja saanut työstää jatkuvasti englannin kielen kanssa sekä päässyt opiskelemaan ammattisanastoa. Ja käymään itsensä kanssa tapahtuneita asioita läpi ja prosessoida niitä. Joten Lontoon reissu oli kiva piristys kiireiseen arkeen <3

Eilen lauantaina päätin kolmen viikon harjoittelun sydänosastolla. Osastolla on kaksi kuuden hengen ja kolme yhden hengen potilashuoneita. Lisäksi osastolla on erillinen akuuttiyksikkö, jossa on viisi potilasvuodetta. Teen harjoittelussa vain pitkiä päiviä, koska keskustelimme ohjaajani kanssa, että saan enemmän irti harjoittelusta päivävuorossa yövuoron sijasta. Pitkässä päivässä eli 7:30-20 vuorossa on aina vähintään yksi sister nurse, joka toimii vastuuhoitajana. Staff nurse on perustason sairaanhoitaja ja sister nurse on lisäkouluttautunut sydänsairauksiin. Työpaikka kustantaa lisäkoulutuksen ja koulutukseen valitaan osastolta vuosittain yhdestä kahteen staff nursea lisäkoulutukseen, joka kestää puoli vuotta. Koulutus käydään työn ohella, johon kuuluu myös lopputyö. Sairaanhoitajia yhteensä on päivävuorossa neljästä viiteen. Sitten on clinical support workereita yleensä kolme vuorossa. Heidän koulutuksensa kestää 1-2 vuotta. Heitä voi osittain verrata suomalaiseen lähihoitajaan. He huolehtivat vuoteiden siisteydestä, ruoan jakamisesta, vitaalien mittaamisesta, vessatuksista ja sydänfilmien ottamisesta. Heillä ei ole oikeuksia lääkehoidon toteuttamiseen. Kuitenkin niin sanotun perushoitajan koulutus on muuttunut englannissa pari vuotta sitten lähemmäs Suomen lähihoitajan koulutusta. Lisäksi muilla osastoilla toimii nursing trainee hoitajia, jotka saavat toteuttaa lääkehoitoa lukuun ottamatta nestehoitoa. Akuuttiyksiköstä vastaa sister nurse tai staff nurse, joka opiskelee lisäkoulutuksessa sekä yksi perushoitaja. Lisäksi arkisin osastolla on monen tasoisia lääkäreitä. FY1 tarkoittaa, että on vuosi sitten valmistunut lääkäri ja FY2, joka on valmistunut kaksi vuotta sitten. He hoitavat kirjallisen osuuden ja toteuttavat ylemmän tason lääkärien määräyksiä. Sitten on kokeneempia lääkäreitä, sydänlääkäreitä sekä ylilääkäri.

Täällä sairaanhoitajat joutuvat maksamaan joka vuosi siitä, että he harjoittavat ammattiaan nykyään. Heillä on täällä ammattiliitot,ne ovat pääpiirteittäin samankaltaisia, mutta ne eivät ole mielestäni niin vaikutusvaltaisia mitä Suomessa on, kuitenkin lähes jokainen hoitaja kuuluu ammattiliittoon.

Ensimmäisen päivän kuljin sairaanhoitajaopiskelijan ja perushoitajien kanssa. Heti ensimmäinen ihmetykseni oli, että osastolla vaihdetaan lakanat joka päivä ja se että vuoteet pedataan joka aamu sairaalassa, jota ei Suomessa tehdä. Kyseenalaistinkin tämän, että eihän me kotonakaan vaihdeta petivaatteita joka päivä. Hoitajat eivät osanneet sanoa minulle hyvää syytä miksi näin tehdään ja he keskustelivatkin tästä keskenään, että miksi näin tehdään ja vuodeosastolla Suomessa laitoshuoltajat sijaavat vuoteet. Seinäjoen keskussairaalassa ei enää laitoshuoltajat laita pussilakanaa peiton päälle, vaan potilaat saavat tehdä sen itse ajan säästämisen vuoksi ja myöskin monet potilaat pystyvät sen laittamaan itse. Täällä ei ole käytössä peittoa eikä pussilakanaa, vaan heillä on aluslakana päällyslakana ja kevyt peite.

Toinen suuri ihmetyksen aihe oli se, että osastolla hoitajilla ei ole omia potilaita, vaan koko henkilökunta huolehtii kaikista potilaista ja kaikkien hoitajien täytyy tietää jokaisen potilaan tilanne. Mielestäni tämä tapa on erittäin sekava, koska henkilökunta kulkee edestakaisin ja joutuu tarkastelemaan moneen kertaan, että asiat on tehty ja jokin työ voidaan toteuttaa kahteen kertaan. Kyselin heiltä miksi toimivat näin, niin syy on se, että sitten kun vihdoin lääkäri saadaan osastolle, niin jokainen työntekijä pystyy lääkärille kertomaan potilaan tilanteen eikä käy niin että hoitaja olisi tauolla.

Kolmas asia on, kun osastolle tulee uusi potilas, niin hänet määrätään vuodelepoon siksi aikaa, kun lääkäri tulee tapaamaan potilasta, että verenpaine ei nousisi enempää edes vessaan ei saa mennä. Kuitenkin potilaat saavat mennä istumaan vuoteen vierellä olevaan tuoliin. Vessat löytyvät osastolta eteisestä, eli potilashuoneissa näitä ei ole, koska osasto on vanhimpia osastoja sairaalassa.  Potilaat viedään pyörätuolilla wc:hen tai huonokuntoisimmille potilaille viedään vuoteen viereen siirrettävä istuin.

Erikseen on mainittava asentohoidon toteutus, jota osastolla ei oikeastaan toteutettu. Vuodepotilailla on järjestään kaikilla alkavaa painehaavaa alaselän läheisyydessä ja täällä potilaita ei juuri käännetä, ellei tehdä vuodepesuja tai vaihdeta vaippaa. Keskustelin hoitajien kanssa tästä ja he kertoivat, että he huolehtivat potilaita parempaan asentoon, kun tarve. Oman näkemykseni mukaan heillä on hyvin henkilökuntaa ja he pystyisivät toteuttamaan asentohoitoa.  Joka kahden tunnin välein he kuitenkin täyttävät lomakkeen, jossa käydään läpi, että onko potilaalla kipuja, tarvitseeko potilaan päästä wc:hen, onko hänellä kutsukello saatavilla ja onko potilaan asento kunnossa. Voiko syynä olla se, että säästetään omia fyysisiä voimavaroja, vaikka mielestäni heillä on hyvät apuvälineet?

Olen saanut ottaa täällä paljon sydänfilmejä, se otetaan ensin päivystyksessä, sitten osastolle tullessa ja tarvittaessa lääkärin määräyksestä sekä kotiin lähtiessä. Kaikilla on jatkuva telemetria eli jatkuvasti pystytään seuraamaan potilaan sydämen tilaa.

Pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni näkemään elvytystilanteen. Ohjaajani kuuluu elvytystiimiin eli jos jossain muulla osastolla tulee elvytystilanne, niin hänelle tulee siitä ilmoitus ja hän lähtee osastolta elvyttämään. Tällä kertaa elvytystilanne oli aivan toisessa päässä sairaalaa, joten saimme hyvät alkulämmöt. 😀 Paikalla oli hyvin jo hoitajia ja lääkäreitä. Potilasta oltiin elvytetty muutamaan kertaan paikalle päästyämme ja ihmettelin miksi he eivät olleet hakeneet defibrillaattoria, mutta selvisi, että potilas oli vanha joten ei haluttu ottaa riskiä, jos hän ei kestäisi iskuja. Menin jonoon odottamaan omaa vuoroani ja huomasin kuinka adrenaliini virtasi voimakkaasti, koska ennemmin en ole päässyt näkemään elvytystä ja nyt olin seuraavana jonossa valmiina elvyttämään. Se oli yllättävän rankkaa ja tämän jälkeen potilas näytti elon merkkejä. Tilanne oli hyvin organisoitu ja koko ajan lääkärit varmistivat ääneen, että kaikki vaiheet on hoidettu. Potilaan sydän pysähtyi uudelleen, mutta parin elvytyskerran jälkeen hänet saatiin henkiin uudelleen. Tästä tuli todella hyvä mieli, koska nyt tiedän miltä todellinen elvyttäminen tuntuu ja seuraavaan elvytystilanteeseen meneminen on helpompaa. Ihan mahtava tunne, kun saa pelastettua toisen ihmisen hengen. Myös mietin paljon sitä kuinka se elämä voi olla ihan hetkistä kiinni ja korosti itselle vielä enemmän sitä, että pitää osata nauttia joka hetkestä.

Olen saanut olla useamman kerran suorittamassa haavan hoitoa. Täällä haavan hoito on steriili toimenpide. Suomessa perus haavanhoitoa ei tehdä steriilisti, vaan tehdaspuhtaat tuotteet riittävät ja tietenkin vaihdamme hanskoja useasti hoidon aikana joka vaiheen jälkeen ja huolehdimme, että toimenpide olisi mahdollisimman puhdas. Mielestäni hanskat eivät pysyneet steriilinä hoidon aikana ja ohjaajani sanoikin, että haavanhoidon nyt tarvitse niin steriiliä olla, joten mielestäni tähän toimintatapaan ei ollut riittäviä perusteluja. Haavanhoitotuotteet ovat erilaisia, mutta pääpiirteittäin samankaltaisia mitä Suomessa. Täällä käytettiin erittäin paljon hunajalevyjä, jonka imevä vaikutus perustuu osmoosin, koska hunajassa on korkea sokeripitoisuus. Haavat peitetään usealla sidoksella, että ne hoitotuotteet pysyvät paikallaan, vaikka mielestäni haavojen hoidossa on myös tärkeää, että ne saavat tarpeeksi ilmaa ja on yksi tärkeimmistä hoitokeinoista varsinkin lämpimällä säällä.

Täällä en saa toteuttaa nestehoitoa, koska sitä saa täälläkin vasta toteuttaa valmiina sairaanhoitajana ja valmistumisen jälkeen pitää käydä laskimonsisäinen koulutus. Tällä osastolla on käytössä lukitut lääkkeenjako kärryt. Lääkkeen jaossa hoitajat eivät käytä hanskoja, vaan pestyt kädet riittävät. Suomessa ohjeistetaan käyttämään hanskoja, koska lääkkeistä voi irrota käsiin lääkeainetta. He merkitsevät aina lääkkeen annon jälkeen paperiin jokainen lääke erikseen, että se on annettu. Ennen insuliinin antoa pitää siihen aina saada toisen hoitajan varmistus, että lääkettä annetaan oikea määrä. Joka kerta, ennen kuin lääke annetaan kysytään potilaan syntymäaika ja allergiat. Suuhun annettavia nestemäisiä lääkkeitä annettaessa käytetään peg -letkuun sopivia ruiskuja, tämä ruisku ei sovi kanyyliin, joten tällä vältetään, ettei anneta lääkettä väärää reittiä.

Toki Suomessakin riittää vaihtelevuuksia eri sairaanhoitopiireissä ja työpaikoissa, miten toimitaan ja meiltäkin löytyy puutteita. Omasta mielestäni yksi suuri asia on monesti hoitajien riittämättömyys ja paljon on viime aikoina yksityiset hoivapalveluita tarjoavat yritykset olleet pinnalla monien puutteiden vuoksi.

Pääsin yhdeksi päiväksi seuraamaan sydämen tahdistimen laittoa sekä angiographiaa eli verisuonten varjoaineröntgenkuvausta. Oli kiva päästä seuraamaan miten toimenpide tehdään ja yllätyin siitä että noin 20 minuutissa oli toimenpide tehty. Potilaat kovasti jännittää näitä toimenpiteitä ja nyt paremmin ymmärtää mitä potilas käy läpi ja pystyy kertomaan mitä siellä tapahtuu. 🙂

Jokaisessa työvuorossa olen törmännyt siihen, kun potilaat keskittyvät kuuntelemaan aksenttiani ja he aina yrittävät kysyä ystävällisesti mistä olen kotoisin. Hauskinta on, kun olen kertaalleen kertonut potilaalle tai hoitajalle, että olen Suomesta. Sitten kuulen tämän jälkeen, kun potilaat kertovat läheisilleen, että tällä osastolla on sairaanhoitaja opiskelija Ruotsista tai Norjasta. Monesti myös kansallisuuttani on veikattu ja on ehdotettu Puolaa, Ruotsia, Norjaa tai Hollantia. Sitten, kun yritän kysyä, että tietävätkö missä Suomi sijaitsee, niin monet sijoittavat Suomen jonnekkin Keski-Eurooppaan. 😀

Rakkaudella,

Anna