Budjettipohdintoja

Häiden budjetti on ollut meidän taloudessamme useampien päivien polttava puheenaihe. Olemme molemmat olleet yhtä mieltä siitä, että emme halua käyttää kohtuuttomasti rahaa yhteen päivään, vaikka se onkin yksi elämämme tärkeimmistä. Olemme kuitenkin jo saaneet todeta, että budjettia pitää venyttää, jos haluamme häihin kaikki ne asiat, joista olemme puhuneet. Toki esimerkiksi koristeita tehdään itse niin paljon kuin pystytään, mutta hääpuvusta ja sormuksesta en lopulta ollut valmis tinkimään. 

Vierasmäärämme ei ole päätähuimaava, mutta jo ruokiin menee paljon rahaa. Koristelusta en myöskään ole valmis tinkimään, vaan tuolit pitää saada verhoiltua tuolinpäällisillä, joka lisää kustannuksia jälleen. Kyseisistä päällisistä olemme sulhoni kanssa eri mieltä. Hän ei ymmärrä miksi rahaa pitää sellaisiin haaskata, eihän kukaan niitä katso. Omasta mielestäni rumat tuolit taas rikkovat yleisvaikutelman, joka on itselleni erittäin tärkeä asia.

Myös häämekko on aiheuttanut sulhasella ”itkua ja hampaiden kiristystä”. Jälleen kerran kyse on siitä, että ei ole järkeä laittaa järkyttävää summaa rahaa sellaiseen mekkoon, jota pitää yhtenä päivänä elämässään. Ymmärrän tämän itsekin, mutta toisaalta en myöskään halua muistaa hääpäivääni siitä, että mekko ei istunut lainkaan tai pahimmillaan saumat repeilivät. Näin siis myös häämekon budjetti on venynyt, kun itselläni on realismi tullut mukaan peliin.

Sormuksen tilanteesta kerroin täällä jo aikaisemmin. Olin lähes varma siitä millaisen sormuksen haluan ja jos tämä olisi ollut kihlan puitteissa mahdollista toteuttaa niin olisi sormus ollut erittäin budjettiystävällinen ratkaisu. Kun tämä ei onnistunut ja päädyimme sormuksen teettämiseen, kasvoi sitä myötä myös budjetti. Toisaalta suomalaista käsityötä olevasta sormuksesta olisimme molemmat olleet valmiita maksamaan jopa enemmän kuin nyt tulemme maksamaan. Saisimme samalla hinnalla ketjuliikkeestä sellaisen tusinasormuksen, joka keikkuisi joka toisen vasemmassa nimessä, joten teettämiseen käytetyt eurot ovat ”viisaasti” käytettyjä mielestämme. 

Mistä sitten olemme valmiita luopumaan pysyäksemme budjetissa? 

1. Bändi.

Nykypäivän välineet ovat niin hyviä, että olemme päättäneet tuota välineistöä hyödyksi. Toki bändi luo oman tunnelmansa, mutta uskon, että häät ovat tunnelmalliset ilman sitäkin. Toivoisimme että sulhasen sisko laulaisi jotakin häissä, joten myöskään siksi emme koe bändiä välttämättömäksi.

2. Kukat

Kukat syövät helposti paljon rahaa ja omasta mielestäni tunnelmaa voi luoda hyvin myös ilman niitä. Esimerkiksi luonnonmateriaaleilla ja kynttilöillä saa paljon aikaan. Ainoat kukat, joihin häissä sijoitamme, ovat kimppu ja vieheet.

3. Vierasmäärä

Pyrimme pitämään vierasmäärän kohtuullisena, sillä ruokiin ja juomiin kuluu suuri osa budjetista. Haluamme myös juhlia päiväämme vain tärkeimpien ihmisten läsnäollessa. Näin häissä pysyy riittävän rento tunnelma, jolloin jokaisen on helppo nauttia päivästä.

Näiden lisäksi pohdimme vielä hääkuvaajan palkkaamista. Itse haluaisin dokumentaarisen hääkuvauksen, mutta hinnat ovat sellaisia, että se söisi suuren osan budjetistamme. Toisaalta taas sukulaisten ottamien kuvien laatu on mitä sattuu ja haluaisimme päivästä muistoksi hyviä kuvia, joista on iloa vuosien päähän.

Budjetin koostaminen on siis ollut melkoisen haastavaa. Itseäni pelottaa, että olen unohtanut jotakin oleellista budjetista tai että olen varannut johonkin asiaan auttamattomasti liian vähän rahaa…

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *