Noro, senkin horo!

Terveiset sohvanpohjalta! Maanantai-iltana takavasemmalta hyökännyt norovirus alkaa pikkuhiljaa hellittää otettaan, elämälle kiitos. (Ja kiitos norolle, että annoit minun kuitenkin katsoa Huippumalli haussa-ohjelman loppuun.)

Koska en halua kuulua siihen aina-ja-ikuisesti-aivan-kaikesta-valittavien jengiin, koetan nyt löytää tästäkin kokemuksesta jotakin positiivista. Kas näin:

• Ajattelinkin, että olisi mukavaa pudottaa se pari kiloa ennen rantakelejä. Hups, sinne meni.
• On ollut kerrankin runsaasti aikaa katsoa telkkaria ja saada vastinetta Yle-verolle, olkoonkin melko paskaa sellaista. 
• Puhelinmyyjälle ei tarvitse valehdella, että nyt ei todellakaan ole hyvä hetki jutella.
• Voi heittäytyä lapseksi jälleen ja pyytää äitiä tuomaan kaupasta jaffaa ja mustikkasoppaa.

Ja tietenkin kaikkein tärkeimpänä, oppii taas arvostamaan niitä elämän pieniä iloja, kuten vesihuikan pysymistä sisällä. 

Muhahahahaaa! No ei tod. Ehkä kaksi minuuttia muistaa olla siitä onnellinen ja siinä se. Koska sellainen on ihmisluonto. 

Eli mitään ei tästä(kään) opittu. Paitsi että Wordamentia kannattaa pelata neljän aikaan yöllä jos haluaa päästä heittämällä kymmenen kärkeen. 

Arvokasta, sanoisin.