”Älä osta melkein mitään”-kuukausi
Taannoin aMinimalistin tontilla käsiteltiin oman kuluttamisen radikaalia vähentämistä ja haastettiin lukijoita mukaan älä osta mitään 30 päivän ajan-haasteeseen. Hihkaisin kommenttilootaan olevani mukana, vaikkei jo valmiiksi niukkana kuluttajana (lue: persaukisena) heräteostosten ja ylimääräisen roinan kerääminen nurkkiin ole kuulunutkaan päiväohjelmaani enää aikoihin. Ajatuksena oli ehkä enemmänkin tutkailla, onko vielä jotain sellaista, mistä voisi helposti luopua ja liittykö omaan kuluttamiseen kenties jotain, mitä ei ole tullut ajatelleeksikaan.
Haasteen ideana ei tietenkään ole olla ostamatta yhtään mitään. Ruoka, lääkkeet yms. välttämättömyydet on toki hankittava, mutta esim. ruoan suhteen on suositeltavaa harjoittaa kohtuutta, esim. tutkailla ostaako yleensä liikaa ruokaa heittääkseen sen viikkoa myöhemmin biojätteeseen ja luonnollisestikin pyrkiä vähentämään tällaista toimintaa. Ostamattomuus koskeekin tässä tapauksessa sitä, mikä ei ole välttämätöntä, kuten vaikkapa vaatteita (useimmilla löytynee kaapista rättejä ainakin yhden kuukauden tarpeiksi) sekä kosmetiikkaa.
Ostolakkoon ryhtyvä joutuukin omalla kohdallaan ankaraan pohdintaan sen suhteen, mikä lasketaan välttämättömyydeksi ja mikä ei. Teoriassa asia tuntuu yksinkertaiselta, käytännössä ei. Kun ystävä kysyi minua mukaan lempiartistini keikalle, sanoin kyllä ja mietin vasta sen jälkeen, tuliko nyt mokattua ostamattomuuden kanssa. Kyllä, pulitin keikkalipusta euroja mutta en ostanut materiaa vaan aineetonta hyvää: mahtavan ja inspiroivan musiikkielämyksen ja hauskan illan ystävän seurassa.
Välttämätöntä? Tuskin. Tarpeellista? Kyllä.
Seuraa lisää tunnustuksia: tänään löysin itseni pullo kourassa. Nimittäin kempparin kassalta hopeashampoopullo kädessäni. Niin että oliko se välttämättömyys? No, jos ei halua kulkea kuranvärisessä tukassa, niin kyllä!
Piipitti ääni sisälläni.
Muitakin miinoja olen jalkojeni alle asetellut: kyllä, lähden parin viikon päästä teatteriretkelle: ostan lipun, juon huoltsikkakahvit, tankkaan ja syön ravintolassa. Ja entäs sitten ensi viikko ja kevätmarkkinat? Ei muuten, mutta kun sinne tulee taas se vakiomyyjä, jolta ostan aina ohuita villasukkia puhkikulutettujen tilalle. Niitä hyviä sukkia, mitä ei muualta saa.
Huoh. No tämähän on alkanut hyvin. Ja vasta yhdeksän päivää takana. Ehkä tästä voisi hitaampikin päätellä, ettei tämä pirkko taida olla totaalikieltäytyjien sukua.