Ihanasti häiriintynyt
Onko siellä ketään, joka muistaisi mainion tv-ohjelman nimeltä Kettunen?
Markus Kajon persoona oli minulta hetken unohduksissa, kunnes törmäsin Ajatusten miljoonalaatikko-blogiin Ylen Olotilassa. Viimeistään uusin kirjoitus sai minut rakastumaan häneen taas uudelleen.
Markus Kajolla lienee paljonkin vaikutusta oman huumorintajuni kehittymiseen, sen verran herkässä kasvuiässä olen jo hänen ihanasti häiriintyneelle komiikalleen altistunut. Hänen syytään on se, että aina nähdessäni pulun mietin, miten on mahdollista ettei se saa päänsärkyä tai oksennuskohtausta kaikesta siitä pään nykimisestä. Jaan hänen kanssaan ihmetyksen siitä, miksi maailmankuulun ihmisen kohdalla pitää erikseen mainita että hän on maailmankuulu, jos hän kerran sitä on. Ja myös sen, miksi villakoirat pitää leikata jäätelöannoksen näköisiksi.
Olikin pakko kaivaa kirjahyllyn uumenista Kajon pakinakokoelma Kettusen kootut ja muistuttaa itselleen, mistä tässä elämässä oikein onkaan kysymys.
Joko olette ryhtynyt miettimään, millä tavalla tämän päivän käyttäisitte, ettei huomenna harmittaisi, että syteen meni, eilinenkin? Jos ette mitään muuta keksi, tehkää jotain lasten hyväksi. Uno Cygnaeus loi lasten hyväksi aikoinaan perustan kansakoulupakolle, mutten nyt tarkoita ihan semmoista. Perustakaa sen sijaan eläintaputtamo. Aloitatte aluksi vuokraamalla jostain lämpimän autotallin pieneläintarkoituksiin. Suomessa on paljon kaupunkilaislapsia, jotka eivät voi pitää kotieläintä, koska heillä on ilkeät vanhemmat. Tai ilkeät vanhemmat, eläimille sopimaton asunto ja ihmisille sopimaton allergia. Olisipa siis oivaa, jos kaupungissa olisi lapsille ilmainen tai halpa eläintaputtamo. Ihminen joka tapututtaa eläimiä lapsilla on ainakin yhtä hyvä kuin ihminen joka tapututtaa aikuisia konsertilla.
Oi Markus. En tiedä mitä lääkkeitä vedät mutta haluan samaa.
P.S. Elävästä Arkistosta löytyy mainioita klippejä Kettusen kansainvälisestä versiosta, joka edusti Suomea Montreaux’n Kultaisen Ruusun kilpailussa vuonna 1992. Siis melkein eilen.