Laiskan leipurin mansikkakakku
Lapsuusajan parhaalla ystävälläni oli synttärit heinäkuun puolivälissä. Hänen juhlapäivänään tarjoiltiin aina mansikkakakkua. Minä, elokuun lopun tyttö, olin siitä melkoisen kateellinen. Tosin kadehdin häneltä paljon muutakin, kuten oljenvaaleaa pitkää tukkaa ja luonnostaan pajunvitsamaista ruumiinrakennetta. Myöhemmin olen ymmärtänyt, ettei kateus kannata: hiusväriä saa purkista ja hoikan vartalon sillä, ettei ota santsikierrosta. Minä kyllä melkein aina otan.
Mansikkakakkutraumastakin olen päässyt aika hyvin yli. Se tulee painajaisiini enää hyvin satunnaisesti.
Nyt kun Kukkamäen puutarha antaa parastaan, ollaan kohta siinä pisteessä että on keksittävä tuhat ja yksi tapaa käyttää mansikkaa. Kommentilootan puolella minua muistutettiinkin itsetehdyn mansikkamargaritan erinomaisuudesta, kiitos siitä. Tequila on jo pakkasessa jäähtymässä.
Mutta se mansikkakakku, kuuluuhan se nyt kesään.
Tosin helteellä pelkkä ajatuskin uunin kuumentamisesta tuntui todella pahalta. Aikomus olikin ostaa sellainen valmis torttupohja, joka säilyy myös ydinsodan tuolle puolen, mutta eih, niitä ei ollutkaan kaupassa. Tein Puumalan Salen käytävällä pikasuunnitelma B:n ja poistuin myymälästä kaurakeksipussin sekä rahka- ja kermapurkin kanssa.
Ja näin syntyi ”kakku” laiskan leipurin tapaan:
Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi, lisää rahka ja mausta sokerilla ja vaniljasokerilla (sitä aitoa kamaa, missä on niitä mustia pisteitä!) Ota iso kulho. Murskaa sen pohjalle kaurakeksejä oman mielen mukaan, ainakin sen verran, että pohja peittyy. Laita keksien päälle kerros mansikoita, voit murskata niitä hieman jotta mehu irtoaa ja kostuttaa keksimurut. Kippaa päälle kermarahka sekä iso keko mansikoita. Kulhossa on reunat, näet niistä mikä on tarpeeksi. Nosta kulho pöytään, kutsu syöjät sen ympärille ja kuuntele ihastunutta huokailua ja lusikoiden kilinää.
Herkku on ehkä parhaimmillaan seuraavana päivänä, kun keksimuhju on mehustunut ja muuttunut aavistuksen kinuskimaiseksi. Tai olisi, ellei kulho tyhjenisi jo ensimmäisessä kattauksessa.
Uuh. Taidan käydä kaapimassa jämät naamaan, että voin taas tehdä lisää. Kiitos vaateteollisuudelle trikoosta ynnä muista joustomateriaaleista!