Ronkelit ruotuun

Tänä aamuna hihittelin vahingoniloisena raumalaisille koululaisille. Rauma on nimittäin laittanut ronkelit ruotuun ja vaatinut viime vuodesta alkaen terveydenhoidon antaman todistuksen erityisruokavaliota haluavilta koululaisilta. Ja kappas vaan, tämä yksinkertainen toimenpide onkin vähentänyt erityisruokien kysyntää 30 prosenttia, mikä on aika hemmetin paljon. Ihan vain sillä, että muka-allergikot saatiin heivattua listoilta pois. 

Uutinen jätti tosin vastaamatta siihen, ovatko vaikkapa entiset kala-allergikot nyt kokeneet moraalisen ihmeparantumisen ja kauhovat hymyssä suin seitisoppaa naamaansa. Epäilen. Saattaa hyvinkin olla, että kalakeittopäivänä natustetaan pelkkää näkkäriä tai turvaudutaan lähikipsan karkkivalikoimaan. Mene ja tiedä. Mutta ei oikea tapa toimia voi olla sekään, että jo ennestään ylityöllistetty keittiöhenkilökunta keittelee joka janipetterille juuri ne hänen makunystyröitään parhaiten hivelevät sapuskat. Ei toimi, en suostu.

Joku raja se on oltava yksilönvapaudellakin.

Kyllä, inhoan yli kaiken sitä ajattelutapaa, että jos minulla ei ole tässä asiassa ongelmaa niin ei voi olla kenelläkään muullakaan. Silti huomaan ruoka-asioissa syyllistyväni siihen jatkuvasti. Olen lähestulkoon kaikkiruokainen, eikä minulla ole ruoka-allergioitakaan riesanani. Tämä tietysti antaa minulle oikeuden huokailla ja pyöritellä silmiäni joka kerta kun vieressä joku syynää ruokalistaa läpi ja yrittää arpoa, mikä vaihtoehdoista täyttäisi ne tiukkaakin tiukemmat kriteerit. 

Ja nyt en puhu oikeista allergioista tai yliherkkyyksistä tai eettisistä vakaumuksista, vaan siitä että ei vaan tykkää. 

Opettele tykkäämään, tekisi mieli kiljaista. Kauhea asenne. Lienee parasta syyttää lapsuutta, kuten aina ja auktoriteettien tiukkaa tykitystä siitä, kuinka kaikki se minkä jätät syömättä on pois kehitysmaiden lapsilta. 

Taisin ottaa sen liian tosissani. Pahoittelen.