Voihan arkikuvahaaste

Sehän jo tiedetään, ettei somessa voi tehdä oikeastaan mitään ilman, että pahoittaa jonkun mielen. Siinä mielessä se muistuttaa vahvasti reaalimaailmaa. 

Ja viiimeisin mielensäpahoituskeissi onkin nyt ollut tämä arkikuvahaaste. 

Ideahan on hauska. Kun yleensä ne someen tuutattavat kuvat sattuvat olemaan taltiointeja niitä erityisistä hetkistä kun ollaan huulet törröllään skumppapiknikillä, on ihan virkistävää nähdä välähdyksiä ihan siitä tavallisesta elämästä. Toki kuvien perusteella on käynyt selväksi se, että ihmiset käsittävät sanan arki hyvin monella eri tavalla. 

Myönnän itsekin huvittuneeni uutisvirtaan lävähtäneestä ”arkikuvasta”, jossa kotipihan terassipöydällä komeilivat etanapannut kuohuviinilasien kera. Mutta sitten taas: mikä minä olen arvostelemaan toisen ihmisen käsitystä omasta arjestaan? (Ja hitostako minä tiedän, vaikka heillä syötäisiin etanoita ja juotaisiin skumppaa joka ikinen päivä?) Närkästyminen toisen arkikuvista kätkee sisäänsä ajatuksen siitä, että

kuule kyllä minä tiedän mitä se oikea arki on ja se ei todellakaan ole tuollaista. Siihen kuuluu räkää, itkeviä lapsia ja rappukäytävään hajonnut roskapussi. Sinun arkesi on väärä, kuulitko, VÄÄRÄ! 

Hmm. Ehkä kaikkea ei vaan kannattaisi ottaa niin vakavasti. (Itse kyllä yleensä otan.)

Mutta sitten taas, yhtäältätoisaaltaniinsunnäin: ymmärrän senkin, että kaiken tämän somessa tapahtuvan oman elämän hehkutuksen ja huippukohtien korostamisen vastapainoksi kaivataan nyt jotain muuta. Niitä likapyykkikoreja, fyysisiä ja henkisiä. Sen tunnustamista, että kyllä tämä elämä on välillä aikamoista paskaa, mutta mennään nyt eteenpäin kun kerran tuli lähdettyä. Roskapussi kerrallaan.

Enkä voi olla muuta kuin rakastamatta sitä FB-kaveriani, joka vastasi arkikuvahaasteeseen postaamalla kuvan peräpukamalääkepakkauksesta. Siinä sitä on kerrakseen, arjen perstuntumaa!