Terveisiä hiekkalaatikolta

No niin. Lakivaliokunta sitten meni ja torppasi kansalaisaloitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista. Peliä ei ole toki menetetty, eduskuntahan sen lopullisen päätöksen aikanaan tekee. Mutta ainahan se pakkien saaminen vituttaa. 

Ja monia on vituttanut. Oma uutisvirta täyttyi eilen uhkauksista muuttaa pois Suomesta, tästä ihmisoikeuksien takapajulasta. Hävettää olla suomalainen, mitä meistä maailmallakin nyt ajatellaan. Lakivaliokunnan jäsenet myös nimettiin uudelleen: he ovat nykyään raukkiksia ja paskapäitä. 

Hmph. Sillähän asiat juu muuttuvat että Suomesta lähtevät pois he, jotka sitä muutosta palavimmin haluavat. Ja häpeäähän täällä on ollut tapana tuntea koko ajan ja kaikesta, siinäkään ei enää ole kauheasti uutisarvoa.

Ja anteeksi nyt, mutta mietin vain että kumpi on näistä on se fiksumpi ihminen: hän, joka äänesti tasa-arvoista avioliittolakia vastaan vai hän, joka kutsuu ensin mainittua paskanaamaksi? 

Joo, saa harmittaa. Ja saa näyttää sen, että harmittaa. Mutta onko ihan pakko taantua sinne hiekkalaatikko-asteelle?

Kyllä, allekirjoitin aloitteen, koska ihmisoikeudet. Uskoin myös vilpittömästi että sehän menee heittämällä läpi, sentään yli 166 000 nimeä listassa. Joku olisi tässä kohtaa saattanut olla ilonpilaaja ja huomauttaa että hei, se on kuitenkin vain alle viisi prosenttia tämän maan äänioikeutetuista.

Mutta uskoinhan minä silloin Helsingin jäähallissa, huojuessani tippa linssissä Ultra Bran comeback-keikalla vakaasti myös siihen että Pekka Haavistosta tulee presidentti. Ja miksen olisi uskonut, kun kuitenkin niin moni kaverikin oli sitä mieltä. Sama ilmiö taisi tapahtua nytkin: kun oma some-uutisvirta täyttyy Tahdon2013-postauksista, on helppoa lillua siinä kuvitelmassa että enemmistö on samalla asialla. 

Mutta älkää nyt hyvät ihmiset niitä laukkujanne vielä pakatko. Niin kuin joku viisaasti sanoi, homma menee ihan niin kuin elokuvissa: tämä oli vain se pakollinen takapakki ennen onnellista loppuratkaisua.