Saunaah!

Sanovat että tiettyjen asioiden arvon ymmärtää vasta sitten, kun ne menettää. 

Minäkin tajusin olevani sauna-addikti vasta viime kesänä, kolmen viikon ulkomaanreissun aikana. 

Olen aina tykännyt saunomisesta, mutta en ollut tajunnut sen olevan itselleni niin hirvittävän tärkeä asia. Muistan kun reissun jälkeen ojensin itseni juhannussaunan lauteille ja ajattelin, että täältä en muuten tule enää ikinä pois. 

No, tulin kuitenkin. Mutta onneksi sinne pääsee aina takaisin.

Saunan hienous piilee siinä, että se toimii kaikkina vuodenaikoina. Talvella se hellii kylmyyden kangistamaa kehoa ja kaamoksen turpiinvetämää sielua. Kesällä se puhdistaa helteessä hionneet huokoset, niin fyysiset kuin henkisetkin. 

En ole siinä mielessä himosaunoja, että kuppaisin löylyssä tuntikausia. Viikoittain pitää kuitenkin saunaan päästä, mieluiten useamminkin. Harvinaisia eivät ole nekään viikot etenkin kesäaikaan, kun lauteille on kiivetty joka ikinen ilta. 

Hauskaa on ollut huomata sekin, miten oma saunomisen rytmi on muodostunut kuin itsestään: ensin napakat (anteeksi Päivi!) hienirrotuslöylyt ja järveen, sitten tukanpesu ja toiset löylyt sillä aikaa, kun hiustenhoitoaine vaikuttaa. Sitten vartalon kuuraus, kuorinnat ynnä muut ja lopuksi vielä pulahdus järveen. 

Ja sitten kääriydytään pyyhkeisiin, istutaan kuistinpenkille ja avataan kylmä kalja. 

Parasta.