Pari sanaa jogurtista

Rakastan suuria ajattelijoita, jotka osaavat tiivistää ne olennaisimmat asiat elämästä vain muutamaan, timanttiseen lauseeseen.

Yksi tällainen henkilö on kirjailija Anna-Leena Härkönen.

Suomalainen alistuu, myös jogurttiasioissa. Ruotsin ja Venäjän vallan alla oleminen tylsistytti terän meidän rohkeudeltamme vaatia kauppoihin ihmisille tarkoitettuja jogurtteja. Sitäpaitsi tyydymme litkuihin koska emme muusta tiedä. Käsi sydämelle ja katse peiliin, jogurtinvalmistajat! Lopettakaa litkujen teko ja panostakaa paksuun, syntisen oloiseen jogurttiin.

Hyvän jogurtin tunnistaa siitä, että lusikka seisoo siinä hetken terhakkana, ennen kuin alkaa vajota raukeasti purkin reunaa vasten. Jogurtti ei ole mikään juoma, jatkettu mehu tai maito tai edes pirtelö. Se on lusikalla syötävä, paksuksi ja kermaiseksi tarkoitettu herkku, joka piristää sumuisen päivän synkimmänkin hetken. 

Kiitos Anna-Leena, kiitos Lidl ja Deluxe-sarjan irlantilaiset kermajogurtit. Tuoteselostetta ei voi pyörtymättä lukea, mutta ilmeisesti näin tymäkkää makuelämystä ei pelkillä luonnontuotteilla saada aikaiseksi. 

Sitaatit ovat Härkösen vähän helvetin hauskasta keittokirjasta Sopan syvin olemus (Otava 2002), joka sisältää mm. ohjeet kankkusen pizzaan (ja muuhunkin krapulasta selvitymiseen), vähän helvetin hyvään pullaan sekä mustikkapiirakkaan, joka on kirjailijan mukaan niin hyvää että heikommilta lähtee taju. 

Ihmisellä täytyy olla oikeus syödä sitä, mistä hänelle tulee hyvä mieli. Ja yleensäkin tehdä sellaisia asioita, joista tulee hyvä mieli. On tietysti eri asia, jos tulee hyvä mieli siitä että seisoo parvekkeella ja ampuu eläkeläisiä konepistoolilla.

Ei mulla muuta, moikka.