Yhtenä iltana
On iltoja.
Ja sitten on iltoja.
Mitä yhteistä on valokuvaaja Robert Mapplethorpella ja lauantai-illalla eteläsavolaisessa piilopirtissä?
Pick up the magic of the moment and work with that.
Olen miettinyt tuota Robertin mottoa siitä saakka kun vähän aikaa sitten luin Patti Smithin kirjan Ihan kakaroita ja kävin Kiasmassa katsomassa Mapplethorpen tuotantoa esittelevän näyttelyn. (Käy sinäkin.) Olen ymmärtänyt, että hän ei kuvaajana juurikaan ohjannut mallejaan, katsoi vain mitä tapahtui ja pyrki vangitsemaan filmille juuri sen oikean hetken.
Siitähän tässä kaikessa on lopulta kysymys. Oikeasta hetkestä, oikeasta ajoituksesta. Niiden asioiden poimimisesta, jotka ovat läsnä ja ilmassa, tässä ja nyt, koko ajan.
On jotakin sellaista, joka ei synny pakottamalla. Se syntyy vain aikaa antamalla, luomalla otolliset puitteet, avaamalla ikkunat.
Ja sydämen.
Kun uskaltaa paljastaa omat haavansa, niin toinenkin näyttää omansa. Niitä voi vertailla keskenään ja silitellä hellästi, puhaltaa.
Ja kas, kohta siinä onkin enää hentoinen arpi.
Ja muistikirja pullollaan uusia, suloisia alkuja.