Taikinaterapiaa

En leivo koskaan pullaa. Taikinaa, jonka vaivaaminen on hirveän uuvuttavaa pitäisi tehdä kerralla paljon, mistä taas seuraa valtava määrä pullaa joka pitäisi syödä tuoreena koska ei se ole kuivahtaneena tai pakastimessa vierailleena enää mistään kotoisin. Äh. Mielummin ostan känttyni yksittäin paistopisteestä tai kahvilasta tai kutsun itseni kylään jonkun nohevan pullanpaistajan luokse. 

Lihapullataikina taas on ihan eri juttu. Se on taikinaterapiaa parhaimmillaan.

Suurimmalla osalla ihmisistä on lihapulliin jonkinlainen suhde. Yleensä se on hyvin lämmin. 

Lihapullat ovat ne kouluruokalan klassikko, joista harvalla on mitään pahaa sanottavaa. Niiden tuoksu on se, joka kerrostalon rapussa leijaili nenään heti ulko-oven avattuaan. Käsi ylös, jos sinua ei ole koskaan syötetty niillä tajuttomaksi mummolan ruokapöydän ääressä.

Ottakee, ottakee nyt. Kyllä niitä riittää.

Minulta ne olivat jonkin aikaa unohduksissa. Tiedättehän, kun kasvaa aikuiseksi sitä hetken aikaa nyrpistelee nenäänsä kaikille perinteille, kunnes häntä koipien välissä ryömii niiden luokse takaisin.

Kuorii nöyränä sipulin, pilkkoo sen ja laittaa pannulle kuumaan voihin paistumaan. Koska siitä kaikki alkaa.

Olen monessa asiassa keskinkertainen, surkea tai jopa täysin paska, mutta sen sanon että osaan tehdä helkkarin hyviä lihapullia. Minulla ei tietenkään ole antaa mitään tarkkaa ohjetta, koska niin tässä kuin monessa muussakin jutussa vetelen ihan fiilispohjalta.

Laitan kulhoon turkkilaista jugurttia ja korppujauhoja, annan turvota. Lisään joukkoon raakaa kananmunaa, paistetut sipulit, raakaa jauhelihaa ja mausteita, ainakin (yrtti)suolaa, pippuria, basilikaa ja ruohosipulia. Työnnän käden taikinaan ja vaivaan tasaiseksi. Tämä on lempivaiheeni, tämä jos mikä maadottaa harhailevan mielen takaisin tähän hetkeen ja yhdistää minut samaan ketjuun kaikkien niiden naisten kanssa, jotka ovat samalla tavalla upottaneet sormensa raakaan jauhelihaan, siirtäneet rakkautensa käsiensä kauttaa taikinaan ja siitä syöjien lautaselle. (Raakaa jauhelihataikinaa ei kuulema saisi maistaa mutta minä maistan aina, harvoin jaksan paistaa mitään koepyörykkää.) Annan taikinan levätä hetken jääkaapissa, pyörittelen pulliksi ja paistan uunissa, 200 astetta ja noin 20 minuuttia.

Teen kerralla usein isomman satsin koska nämä pullat eivät pakastimesta säikähdä. Se, mitä jauhelihaa haluaa pulliinsa käyttää lienee makuasia. Itse olen onnentyttö, sillä lähimmän pakastimen kannen alta löytyy nätisti vakumoitua, lähimetsikössä kirmanneen hirven jauhelihaa. Sen syömisestä ei tule ihan niin huono fiilis kuin tehotuotetusta jaukkarista. 

Millaisia lihapullamuistoja ruudun siltä puolelta löytyy?