Portot, pimatsut ja pajatsot

Opin eilen aivan uuden sanan. Se on snappikikkeli. (Klikkaa ja opi sinäkin.)

Olin järkyttynyt kyseisen bloggaajan kokemasta ahdistelusta ja vielä järkyttyneempi kommenttiboksin tarinoista, joista kävi ilmi ettei nuorena naisena ole mitenkään harvinaista vastaanottaa lievästi sanottuna kyseenalaista postia henkilökohtaiseen viestintävälineeseen. 

Dear Eki. Miksi joku haluaa lähettää toiselle kuvan omasta munastaan (yllättäen ja pyytämättä) ja vielä olettaa toisen olevan otettu näkemästään?

Tähän logiikkaan on minun hyvin vaikea päästä mukaan. Osaisiko joku vastata?

Kuin tilauksesta tähän samaan aihepiirin liittyen, Yle esitti eilen Tyger tutkii-dokumenttisarjan toisen jakson, jossa näyttelijä Tyger Drew-Honey tutki brittinaisten kokemaa seksuaalista häirintää, sen syitä ja seurauksia. Tunnin mittaisessa dokkarissa ei ilmiötä ehditty penkoa aivan läpikotaisin, mutta pintaa syvemmällä kuitenkin käytiin. Tykkäsin Tygerin otteesta jo viime vuonna esitetyssä Pornosukupolvi-dokkarissa, josta blogissakin tuolloin kirjoitin, eikä tämäkään ollut pettymys. 

Yksi hätkähdyttävimmistä pätkistä oli Tygerin tekemä katugallup, jossa hän näytti ohikulkijoille sekä mies- että naispuolisen ystävänsä kuvaa. Hän kertoi, että sekä miehellä että naisella on ollut kummallakin 30 seksikumppania ja pyysi kansalaisia kertomaan, millä nimellä he kutsuisivat näitä henkilöitä. Miestä kutsuttiin poikkeuksetta ihailevalla nuotilla äijäksi tai sonniksi, naista taas nenää nyrpistellen lutkaksi. Huomionarvoista oli sekin, että myös naiset kutsuivat toista naista lutkaksi tämän seksikumppanien määrän perusteella. 

Kyllä. Tämä on tilanne edelleen, kultaisella 2010-luvulla. (Anteeksi, sanoiko joku että meillähän on jo tasa-arvo?)

Ja samalla voidaankin miettiä, montako sanaa suomen kielestä löytyy kuvaamaan seksuaalisesti aktiivista naista….

…ja montako sanaa käytetään kuvaamaan seksuaalisesti aktiivista miestä?

(Noh, niitä taitaa olla pikkuisen vähemmän.)

Dokumentissa yritettiin myös löytää syitä rehottavaan seksismiin ja seksuaalisen ahdisteluun ja tultiin siihen tulokseen, että siihen syyllistyvät miehet eivät vain riittävästi ajattele, miten heidän tekonsa vaikuttavat muihin ihmisiin. He eivät osaa asettua toisen ihmisen asemaan vaan toteuttavat jotakin muinaista, ulkoaopittua alfauroksen roolia, sitä mitenkään kyseenalaistamatta. 

Kaikessa yksinkertaisuudessaan tällainen selitys kuulostaa yllättävän järkevältä. Vakavasta empatiavajeesta kärsitään nyky-yhteiskunnassa monessa muussakin asiassa, kuten vaikkapa pakolaiskeskustelusta voi hyvin päätellä. Kun toista ihmistä ei nähdä tuntevana ihmisenä ja yksilönä vaan jonkin ryhmän edustajana, esineenä ja lihapalana, ollaan aika ison ongelman ytimessä. 

Ja jos ajatellaan vaikkapa pornoteollisuutta ja sitä, miten se tuottaa koko ajan yhä väkivaltaisempaa ja raaempaa kuvastoa, olisin niin nykyisten kuin tulevien sukupolvien tyttöjen ja naisten puolesta aika huolissani. 

Miten tässä kävi näin? Ja mitä tälle asialle on tehtävissä?

 

Kuvat ovat ruutukaappauksia dokumentista. Katsottavissa Yle Areenassa vielä noin kuukauden ajan.