Ei mitään salattavaa

Ulkonäköpaineet tuntuvat olevan nykyään vähän väliä keskustelun alla ja erittäin hyvä niin. Niiltä eivät ole suojassa päiväkotilapsetkaan, mikä kuulostaa todella surulliselta. Vielä surullisempaa on se, ettei kyseessä varsinaisesti ole mikään uusi ilmiö. Muistan itsekin alle kouluikäisenä pontevasti kieltäytyneeni pukeutumasta talvitakkiin, jonka vyötäröltä puuttui kiristysnauha, koska näytin siinä omasta mielestäni lihavalta. (Tosin samanikäisenä kieltäydyin myös syömästä leipää ruoan kanssa koska hienot naiset eivät tee niin. Täysin loogista.) 

Tänään vierailin aamun ratoksi Twitterissä ja bongasin sieltä hampaidenvalkaisutuotteen mainoksen. 

Viesti ei voisi olla selvempi. Jos hampaasi eivät ole puhtaanvalkoiset, sinussa on jotain vikaa. Jotain salattavaa, jotain hävettävää, jotain piilotettavaa. Jotain, joka on korjattava, jotta voisi taas hymyillä. Vapautuneesti, ilman salaisuuksia.

Anteeksi ranskani, mutta VITTU ETTÄ OLEN VÄSYNYT TÄHÄN. 

Aina on jotakin, mitä pitäisi piilotella ja häivyttää, valkaista ja kiristää, nyppiä ja korostaa, suoristaa ja tuuheuttaa. Aina muutaman kilon päässä jostakin, aina liikaa tai liian vähän jotakin. 

Ole enemmän, ole vähemmän. Ole tuosta kohtaa suurempi ja tuosta pienempi. Tuosta kohtaa puhtaanvalkoinen, tuosta kohtaa ruskettunut. Aja tuolta karvat pois ja ota tuohon kohtaan lisäkkeet. 

Ennen kaikkea: OLE KOKO AJAN TYYTYMÄTÖN SIIHEN MITÄ OLET. Osta tämä tuote, jotta voisit pienen hetken aikaa uskoa, että saat sen saman mitä mainoskuvien harhat sinulle tarjoilevat.

Ai ei saanutkaan sitä? No voi.

OSTA LISÄÄ. OSTA LISÄÄ. OSTA LISÄÄ. 

Ehkä onni löytyy jo seuraavasta tuubista.