Puhukaa minusta pahaa kun olen mennyt

 

Kun on istunut tarpeeksi monissa hautajaisissa

ja kuullut tarpeeksi monta muistopuhetta

sitä alkaa miettimään

että jos vainajat istuisivatkin siunauskappelin penkissä

muun saattoväen joukossa

moniko heistä tunnistaisi itsensä

sanotuista sanoista

 

Kuolleista ei pidä puhua muuta kuin hyvää

ja niin me käytämme sellaisia sanoja kuin aina

ja ei koskaan

vaikka tiedämme hyvin ettei kukaan meistä ole ollut aina jotain

tai ei koskaan mitään

 

Ja siksi haluan sanoa

että kun olen mennyt 

puhukaa toki kauniitakin asioita

puhukaa hauskuudestani ja älykkyydestäni

ehkä myös hyvistä sääristäni

 

mutta puhukaa siitäkin

miten ärsyttävä osasin olla

puhumattomuudessani

halussani sulkeutua maailmalta ja kadota

kuinka halusin joskus olla tahallani ilkeä ja loukata

kuinka olin itsekäs

enkä soittanut vaikka lupasin

ahmin ruokani ja kuorsasin

luulin tietäväni miten muiden tulisi elämänsä elää

 

Piirtäkää minusta kokonainen kuva

älkää tehkö minusta kuoltuani pyhimystä

kun en sellainen ollut eläessänikään