Unohdetut ihmiset

Haluan näyttää, mitä elämän nurjalla puolella tapahtuu, kun rahaa ei ole ja tilanne on epätoivoinen. Ja se koskettaa yhä nuorempia ihmisiä. Tämän pitäisi olla hyvinvointiyhteiskunta, mutta totuus on toisenlainen.

Valokuvaaja Tomi Tuulirannan näyttely Unohdetut on hyytävää katsottavaa. Kuvat näyttävät karun todellisuuden tilastojen takaa: Tuuliranta on kuvannut syrjäytyneiden ja päihdeongelmaisten ihmisten asuntoja, jotka ovat jääneet tyhjiksi joko häädön tai asukkaan kuoleman takia. 

Minulla ei ollut mitään käsitystä, että jotain tällaista voi olla. Ikähaarukka on laaja: asunnoissa asui ihmisiä alle 20-vuotiaista seitsemänkymppisiin.

Loputtomasti törkyä, likaa, eritteitä, roskapussivuoria.

Kuivuneet makaronit lautasella.

Ämpäri sängyn vieressä, koska vessaan asti ei enää jaksa tai kykene. 

Pupulakanat, posliinienkeleitä. Lasten piirustuksia ja vauvanukke. 

Vaikka kuvissa ei näy yhtään ihmistä, he ovat niissä vahvasti läsnä. Pää täyttyy kysymyksistä: kuinka tähän on päädytty? Missä kohtaa elämä on lähtenyt kääntymään siihen suuntaan, että se lopulta päättyy keskelle sekasortoa? Ilman että ketään kiinnostaa? 

Ja onko suomalainen hyvinvointivaltio sittenkin vain ontto mantra, jota hoemme kun kerran olemme siihen tottuneet? 

Turun Sanomien mukaan Suomessa on vähintään 70 000 syrjäytynyttä. Se on iso luku, mutta sitä ei pitäisi ajatella vain isona lukuna vaan joukkona yksilöitä, joista jokaisella on oma tarinansa.

Tarina, joka on ihan yhtä tärkeä kuin kenen tahansa muunkin tarina.  

 

Unohdetut Kanneltalon galleriassa (Klaneettitie 5, Helsinki) 4.3. asti. 

Ylen juttu: Elämä hukkui ongelmiin – valokuvaaja tallensi syrjäytymisen karmeuden