Enkeli-Elina
Hyvä kirja tarkoittaa minulle sellaista, jonka muistaa lukeneensa vielä seuraavanakin päivänä. Siinä on jotain, mikä jää ihon alle kaivertamaan eivätkä sen herättämät tunteet ole välttämättä pelkästään positiivisia.
Tällainen kirja on Panu Rajalan edesmenneestä vaimostaan Elina Ylivakerista kirjoittama elämäkertateos Enkeli tulessa – Elinan suljetut elämät.
Vaikka pidän erityisesti elämäkerroista, välttelin pitkään tätä kirjaa. Sen ilmestymisestä (1997) on aikaa jo runsaasti, mutta muistan kyllä kohuotsikot siitä, kuinka kirjailija on voinut näin röyhkeästi häpäistä kuolleen vaimonsa muiston. Enkä voi sanoa olleeni koskaan erityisen viehättynyt Panu Rajalan persoonallisuudesta, tai ainakaan siitä kuvasta joka hänestä on median kautta välittynyt.
Nyt kuitenkin tartuin teokseen hetken mielijohteesta ja koukutuin siinä määrin, että tein siitä selvää muutamassa päivässä.
Elina Ylivakerin tarina on kuin suoraan elokuvasta. Viaton, hartaasti uskonnollinen maalaistyttö keksitään malliksi kesken teologian opintojen. Menestyksekästä uraa kotimaassa seuraavat kovat oppivuodet New Yorkin armottomassa mallimaailmassa, johon kuuluvat olennaisena osana myös uskonnollinen kriisi, seksuaalinen herääminen ja mielenterveyden järkkyminen. Paluuta Suomeen seuraa totaalinen suunnanmuutos: opiskeleminen juristiksi. Tähän lisätään vielä avioliitto huikentelevaisen kirjailijan kanssa, kolme lasta ja maalaistaloidylli sekä dramaattisena loppuratkaisuna menehtyminen agressiiviseen rintasyöpään.
Elokuvaa se ei kuitenkaan ole, vaan totta. Vai onko? Voiko toisesta ihmisestä koskaan kirjoittaa sataprosenttisen totuudenmukaisesti, varsinkaan jos häntä ei enää ole? Tiedämmekö me aina itsekään, mikä omassa elämässämme on totta ja mikä ei?
Kirjassa Elina antaa kuolinvuoteellaan Panulle luvan kirjoittaa hänen tarinansa, ettei minunkaan elämäni ole mennyt ihan hukkaan. Kun Panu kysyy, saako hän kertoa kaiken, Elina vastaa:
– Kuinka Jeesus sanoo: totuus on teidät vapauttava.
Enkeli tulessa meneekin päähenkilöään niin lähelle kuin mahdollista, ainakin fyysisesti. Elinan seksielämä avataan jokaiselta kantilta, ehkä vähempikin informatiivisuus olisi joissain kohdin riittänyt. Sen sijaan Elinan pään sisälle, niihin kaikkein pimeimpiin käytäviin ei niin vain mennäkään. Niihin ei ole pääsyä edes omalla aviomiehellä, jolle puoliso jääkin osittain ikuiseksi arvoitukseksi, kuten myös lukijalle.
Elinan mysteeri ei aukea, se jää vaivaamaan. Ja se on hyvä asia.
Kuka täällä ketään tuntee, on repliikki Kari Hotakaisen näytelmästä Puutteellinen. Se sopii tähän kohtaan oikein hyvin.
Oletko lukenut kirjan, mitä ajattelit siitä?
Vinkkejä hyvistä elämäkerroista otetaan myös kiitollisuudella vastaan.