Oman elämänsä Eloveenatyttö

Lilyn toimituksen palstalla puhuttiin tänään tukkatyylien vaihtamisesta.

Oh, been there and done that, huokasin ja koska olen laiska, lainaan tähän kohtaan kirjoitusta vanhan blogini arkistosta.

Hiukset herättävät tunteita ja jokaisella on niistä jokin mielipide. Kuljin monta vuotta tummassa, lähes mustassa polkkatukassa ja sain kuulla kehuja ihanasta, kiiltävästä ja paksusta tukastani. Sitten kyllästyin ja vaihdoin sliipatun kampaukseni vaaleaan, huolettomaan pörröön. Tulin järjettömän hyvälle tuulelle joka kerta kun katsoin peiliin, mutta tunnelma ympärilläni muuttui jäätäväksi. Kehut loppuivat. Jopa äitini, joka ei ole sitten teinivuosieni millään tavalla kommentoinut ulkonäköäni oli sitä mieltä, että uusi tukka ei sovi minulle. Minä vain nauroin, näytin kieltä ja heilautin tukkaa.

Muutos on useinmiten hyvästä ja kaikkein tärkeintä on, että itse viihtyy omissa bileissään. Eikö vain?

Vuodet 2009 ja 2012 sulassa sovussa.

Onkos siellä muita, jotka ovat joskus saaneet kipakkaa palautetta yläpään karvoituksestaan?