Ehkä vainaa, vaan ei kuollut
Kun aikanaan ryhdyin kirjoittamaan blogia, halusin paitsi purkaa johonkin omia sekalaisia ajatuksiani, myös kanavan jossa voisin nostaa esiin niitä omasta mielestä niin siistejä juttuja, joista muunkin maailman tulisi olla tietoinen.
Yksi tällainen juttu on raskaan musiikin orkesteri nimeltä Susivainaa.
Ja heidän tuore esikoislevynsä.
Tunnustan heti olevani puolueellinen, koska kuvassa poseeraava kaunotar joka tunnetaan bändin laulajana ja huutajana, on myös erittäin hyvä ja rakas ystäväni Kaisu Kärri. Tästä kytköksestä huolimatta aion täysin häpeilemättömästi omistaa tämän postauksen sekä hänen että muun orkesterin ja heidän levynsä kehumiseen.
Koska se on täysin ansaittua.
Esiinnyn mielelläni julkisesti rauhallisen fiilistelymusiikin ystävänä, mutta kuten kaikilla, myös minulla on pimeä puoleni. Ja se on särökitara. Ja muriseva basso. (Aijaijai herranjestas sentään.) Ja yksi syy siihen, miksi tämä bändi saa polveni notkahtelemaan. En ole mikään metallimusiikkiskenen (tai minkään muunkaan skenen) asiantuntija mutta väitän, että nämä tyypit osaavat ihan oikeasti soittaa. Ja tehdä biisejä.
Musiikkityylistä riippumatta olen myös sanoitusnatsi. Siis siinä mielessä, että haluan ehdottomasti vokaaliosuuksien tulevan esiin soitannan seasta. Mikään ei ole rasittavampaa kuin biisit, joiden sanoituksista ei saa selvää. Tekee mieli huutaa että tehkää saatana sitten instrumentaalimusaa jos ette halua kenenkään kuulevan tekstejä, senkin paskiaiset! Susivainaalle ei tarvitse näin huutaa, kyllä kuuluu ja saa selvää.
Ja nyt täytyy vetää vähän henkeä, ennen kuin puhutaan Kaisusta ja hänen laulustaan.
No niin. Kun kuuntelin levyä ensimmäisen kerran, yritin miettiä sitä mitä usein tulee mietittyä. Että kuulostaako tämä joltakin toiselta artistilta, vertaisinko tätä johonkin toiseen.
Ei kuulosta. Enkä vertaa.
Tämä muija on ainoa laatuaan.
Melkein kolme vuotta sitten todistin Susivainaan debyyttikeikkaa ja totesin jo silloin, että tämä pirkko on yksi Suomen kovimmista laulajista. Enkä aio nytkään puhua naislaulajista, vaan laulajista. Kun sama instrumentti taipuu sekä enkelimäiseen tunnelmointiin että eläimelliseen huutoon suoraan hiilikellarin perukoilta ja kaikkeen siltä väliltä, puhutaan jo olympiatason urheilusuorituksesta.
Toivon koko sydämestäni, että mahdollisimman moni altistuu Susivainaan musiikille. Ja että he kuulemansa jälkeen toteavat että
vittiläine, jos tuo voi tehdä noin niin kyllä minäkin voin tehdä vaikka mitä.
***
Susivainaan voi nähdä livenä Lappeenrannan Rakuunarockissa la 18.7.
Levyä myy Levykauppa X