Ilman hauskaakin voi olla viinaa
Jos pikkujoulukauden olemassaololta onnistuu jotenkin ihmeen kaupalla muuten välttymään, siihen törmää viimeistään sunnuntaina aina-ennen-niin-ruuhkaisella jumppatunnilla.
Yhteensä viisi osallistujaa.
Tässä kohtaa voi tietenkin pörhistellä kuvitteellista turkkiaan ja elää hetken siinä illuusiossa, että on jotenkin parempi ja yhteiskuntakelpoisempi kansalainen kuin ne kotona maidonvalkeina sohvalla makaavat ihmisraadot, joiden otsalla tuskanhikikarpalo yhtyy toiseen ja otsassa jyskyttää raittiuslupauksen nimeä kantava kumea moukari: ei koskaan enää, ei ikinä.
(Niitä hetkiä, jolloin on itse roikkunut baaritiskin reunalla klo 03.27 ja tilannut prikallisen jallushotteja koska voivittupilkkutuleeihanjust ei tietenkään tässä kohdassa muistella lainkaan. Hyshys.)
Vaan kyllähän sitä tulee aina aika ajoin mietittyä. Nimittäin viinaa.
Ja sitä, kuinka tarpeellista se ihmiselle on.
Meillä on melkein kaksikymmentä vuotta olleet hyvin lämpimät välit, minulla ja alkoholilla. Tosin tuttavuuden alkumetreillä kohtaamiset eivät aina olleet täysin ongelmattomia (eivät toki aina nytkään), mutta tunnelma oli pääsääntoisesti aina hyvä. En ole koskaan elämässäni juonut itseäni täysin tiedottomaan jalat alta-kuntoon ja yleensä muistan (niin tuskallista kuin se joskus onkin) illan kulun melko tarkkaan. Joitain sumeita hetkiä toki aina mahtuu mukaan, mutta niitä nyt tulee myös selvinpäin.
Vaikka juomatapani ovatkin jossain määrin viime vuosina aikuistuneet, kankkunen on kuitenkin edelleen tuttu vieras ovella juhlakansan jo kaikottua. Kun nuorempana pääpaino oli fyysisessä kuvotuksessa, on nyttemmin moraalinen krapula ottanut selkävoiton. Vaikka ei olisikaan kirmannut puolialastomana kirkkopuiston suihkulähteessä tai lähetellyt kyseenalaisia tekstiviestejä kymmenen vuoden takaiselle hoidolle, hiipivät syyllistävät ajatukset väistämättä pitkin pussilakanaa:
Olen paska ihminen eikä kukaan välitä minusta. En uskalla mennä edes lähipitseriaan koska henkilökunta vihaa minua. Lähikaupan kassasta puhumattakaan.
Huhhuh. Siihen olotilaan ei oikein tee mieli kovin usein hankkiutua.
Ja jos geeneistä puhutaan, niin ne varmaan halutessani mahdollistaisivat vähän turhankin syvän perehtymisen tähän jumalten juomaan. En mene sukuhistoriaan sen tarkemmin, mutta sanotaan näin että kyllähän sieltä niin sanottuja vilpittömiä viinanystäviä löytyy, yksi jos toinenkin. Eivätkä mopon molemmat pyörät ole aina kaikilla pysyneet asfaltissa. Ei sinänsä mitenkään poikkeuksellinen perimä suomalaiselle, mutta laittaa sekin ajattelemaan.
Oma pohdintani kännin tarpeellisuudesta lähti itse asiassa liikkeelle ystävien syksyisistä häistä. Juhlapaikka oli kaupungin ulkopuolella ja hetken mielijohteesta ilmoitin voivani toimia perheyhtiömme vastuullisena kuljettajana. Mies ei yllättäen pannut hanttiin, jännä juttu.
Tervetuliaisskumppaa lukuunottamatta en siis koko illan aikana koskenut omenamehua vahvempaan virvokkeeseen. Lasi minulla oli kuitenkin koko ajan nenäni edessä: on käsille tekemistä ja olemassaololla tarkoitus, kuten Rosa Meriläinen erinomaisessa kolumnissaan asian summaa.
Ja kyllä, minulla oli oikein hauskaa ilman viinaa. En murjottanut nurkassa tylsistyneenä kelloa vahdaten vaan olin sosiaalinen, nauroin muiden kanssa hölmöille jutuille ja tanssin itseni hikeen bilebändin tahdissa. Jossain vaiheessa minulla oli jopa sellainen olo kuin olisin vähän huppelissa. Kai se sitten jotenkin tarttuu, kännikin?
Vai olenko minä oikeastikin sellainen? Ja jos kerran saan juhlafiiliksen päälle raittiinakin niin mihin hittoon minä edes viinaa tarvitsen?
No….niin no. On se minusta tosi hyvää.
Niin kuin vaikka kylmän oluen ensipuraisu saunan eteisessä. Kuohuviinin kuplat huulilla ja kohta hatussa. Viileä valkoviini helteisellä kesäterassilla ja lämmittävä punaviini nuotiopaikalla. Kuuma rommikaakao, joka sulattaa jäätyneet varpaat ja korvanlehdet. Kirpeä gintonic ja karvas tuoremehucampari. Turkinpippurikarkeista uutettu suolaisenmakea salmari, joka saa kurottamaan kielellä shottilasin pohjalle jajaja…
En minä niistä halua luopua. Mutta on ihan hyvä välillä tarkistaa, ovatko ne elinehto.
Ja onhan se nyt niin, että kännissä on kivaa. Piste.
Millainen suhde sinulla on alkoholiin?