Jättäkää yleisö rauhaan
Istun pehmoisessa penkissä, hämärässä teatterikatsomossa ja seuraan esitystä.
Äkkiä salivalot syttyvät ja hymyilevä näyttelijä saapuu eturamppiin.
– Tervetuloa, hän sanoo lempeästi ja viittilöi yleisöä nousemaan ylös ja siirtymään katsomosta näyttämölle, mukaan loppukohtaukseen ja osaksi esitystä.
Nousen ylös, tietenkin, muiden mukana ja kävelen lavalle, jättäydyn tahallani takariviin. Olemme puolikaaressa näyttelijöiden ympärillä, kohtaus jatkuu ja seuraamme sitä.
Tai en minä sitä oikeastaan edes kunnolla seuraa. Koska vituttaa niin paljon.
***
Hei, olen Minna ja vihaan yleisön osallistamista. Vai onko liioittelua puhua vihasta? Ootas. Ei ole.
Näinkin tiukka reaktio saattaa tulla yllätyksenä niille, jotka tietävät että olen tehnyt paljon teatteria ja esiinnyn työkseni. Mutta kun istun katsomossa, niin haluan olla rauhassa. Minua ei saa pakottaa nousemaan ylös penkistä, vannomaan kaikenmaailman valoja tai osallistumaan kuvitteellisiin bileisiin ja laulamaan karaokea väliajalla.
Teatterissa on jokaisella oma roolinsa. Katsojalla se on tarkkailijan, sivustakatsojan rooli. Oikeutensa pysyä tässä roolissa katsoja lunastaa pääsylipun kylkiäisenä ja sitä oikeutta pitää kunnioittaa. Siinä on ihan riittävästi osallistumista, että yleisö ylipäänsä tulee paikalle ja taputtaa sopivissa kohdissa, jos tykkää. Ilman yleisöähän koko esitystä ei edes olisi. Eikö se jumalauta riitä?
Tiedän kyllä, että tämä ei ole näyttelijöiden vika. Nämä ovat aina ohjauksellisia ratkaisuja. Mutta näyttelijöiden niskaanhan penkistään revitty turhautunut katsoja raivonsa kohdistaa. Tulee samanlainen tunne kuin joskus lapsuuden leikeissä, kun yhtäkkiä tajusi olevansa se kolmas pyörä. Että ollaan tässä muka näennäisesti samaa leikkiä leikkimässä, mutta nuo kaksi tuossa kikattavat keskenään ja tietävät jotain mitä minä en tiedä.
Minä en häiritse teatterin henkilökunnan työtä esityksen aikana. Vastineeksi toivon, ettei minuakaan häiritä. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö esitys saisi sörkkiä sieluani koko rahan edestä. Ravistelkaa ja potkikaa minua henkisesti ihan niin paljon kuin haluatte, kunhan jätätte minut muuten rauhaan.
Kiitos.