Kermapersejoulu

Söin, söin ja söin. Voitelin kinkkuvoileipää, rapistelin appelsiinijulioita. Lohkaisin vielä yhden palan pippurijuustoa. 

Syömisen lomassa oli aikaa ajatella kaikenlaista. Enimmäkseen ajattelin ihmistä. 

Sitä, kuinka kaikki eivät koskaan mahdu saman pöydän ääreen istumaan. Sitä, kuinka iän myötä ihminen ei välttämättä viisastukaan, vaan ajatusmaailmalle tapahtuu sama kuin kehollekin: se pienenee, käpertyy ja käpristyy. 

Ajattelin sitä, kuinka moni on ennen joulua näännyttänyt itsensä puunamalla ja kiillottamalla, paistamalla ja hauduttamalla, odottaen mitalia jota ei koskaan tule. Ajattelin lapsia, jotka hukutetaan lahjamereen, korvaukseksi siitä ettei ole aikaa, halua tai kykyä istua ja pysähtyä, katsoa silmiin ja kuunnella.

Erityisesti ajattelin heitä, jotka viettävät joulunsa vankilan muurien sisäpuolella. 

Ja heitä, joilla ei ole muureja ympärillään, mutta jotka rakentavat vankilansa itse. 

Sellaisia minä ajattelin. Ja sitten otin vielä yhden joulutortun.