Luopio kävi meikkipussilla

Pidän kohtuullisuudesta huomattavasti enemmän kuin täyskieltäytymisestä. Siksi minunkin kylpyhuoneessani rapsahti tänä aamuna meikkipussin vetoketju.

Toistin ne samat rutiinit kuten aina: sävyttävä päivävoide (meikkipussini toistaiseksi ainoa luonnonkosmetiikkatuote), pieni tupsautus puuteria, maltilliset rajaukset silmiin ja itsepäisten kulmakarvojen taltutus geelillä, kevyesti sävytettyä huulirasvaa.

Ero meikittömään naamaan ei ole suuri, mutta merkittävä. Minulle itselleni.

Mikäs siinä, onhan ajatus ihan kaunis, tässä Meikittömässä päivässä. Nettikeskusteluja selaillessa tuntuu vain siltä, että se on tarjonnut jälleen kerran yhden uuden mahdollisuuden naissuvulle leiriytyä omiin poteroihinsa ja ampua sieltä kanssasisariaan suoraan lapaluiden väliin.

Vastakkain tässä sodassa ovat he, jotka eivät koskaan käytä meikkiä ja he, jotka kyllä käyttävät ja kokevat, että heitä nyt siitä syyllistetään oikein olan takaa. Meikittömyydestä tehdään synonyymi homssuiselle huolittelemattomuudelle ja heidät, jotka ottaisivat meikkipakkinsa mukaan autiolle saarellekin tuomitaan pinnallisiksi bimboiksi, joiden ansiosta koko maailma tuhoutuu.

Ei kovin kivaa.

Haluaisin siis mielummin vietettävän vaikkapa Meikkaa vähemmän-päivää, jossa haastettaisiin valitsemaan kylppärin kaapista maksimissaan kaksi meikkituotetta, joilla olisi pärjättävä koko päivä. Tai vaihtamaan edes yksi tavallinen tuote luonnonkosmetiikkaan. Silloin hommassa oli oikeasti jotain järkeä.

Kun se meikkaaminen nyt kuitenkin on ihan kiva asia ja tuo monelle rutkasti hyvää mieltä ja sitä kaivattua itseluottamusta, joka meillä naisilla tuppaa joskus olemaan kortilla.

Haluaisin myös uskoa siihen, että osaisimme ajatella asioita itsekin, ilman että meitä tarvitsisi erikseen millään köpöillä teemapäivillä herätellä.

Miten on, osataanko me?

(Meikä niin ihanasti au naturellina kesällä 2012.)